tiistai 31. tammikuuta 2012

Haasteena lohikäärme osa 3. "Huovutus, vanutus ja ihastus"



Ja niin jatkui lohikäärmevauva Hagridin työstäminen. "Ultrassa" eli neulauksessa pienen maailmanvalloittajan piirteitä oli päästy jo ihailemaankin, mutta syntymän hetkeen oli vielä matkaa. Hagrid-lohikäärmevauvan oli vielä vahvistuttava.

Koko Hagrid uitettiin tulikuumassa saippuavedessä ja heti kun siihen kärsi taas koskea sitä alettiin huovuttamaan sauppuoiduin käsin selkäharjanteesta lähtien.


Selkäharjanteen huovututtua siihen leikattiin saksin harkkoevät. Samalla huovutettiin runsaalla saippualla voimakkaasti käsin hieroen koko lohikäärmettä.


 Pikkuhiljaa otteet kovenivat ja lohikäärmettä runnottiin oikein olan takaa rullaten ja mytistellen.


Ja välillä jopa paiskottiin... aika rankka syntymä siis näillä huopajutuilla...


Sitten pikkukaverille annettiin jääkylmä suihku, jossa sitä taas puristeltiin oikein olantakaa...


Ja kylmän kylvyn jatkeeksi vielä tulikuumakylpy. Kyllä synnytys on kovaa puuhaa "kätilönkin" käsille...


Muutamien kylmä-kuuma käsittelyjen jälkeen Hagrid pääsi vahvistamaan keuhkojaan ulos paukkupakkaseen, jossa lohikäärmevauva sai jäätyä kivikovaksi.


...ja sitten lopuksi saunan jälkilöylyihin kuivumaan...


Ja niin meidän perheeseen syntyi pieni vallaton Lohikäärmevauva Hagrid!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Haasteena lohikäärme osa 2. "Kuviointi ja huolittelu neulaten"


Kahden päivän kuluttua Hagrid lohikäärmeen torson valmistamisen jälkeen Neulanhaltija kuvioi lohikäärmeen huopaneulalla pistellen.

Ensiksi Hagridille oli saatava selkäevät ja häntä, jotka työstettiin n. 30 g villapotköstä.


Sitten neulattiin suun punainen sisus, hampaat, silmät ja sieraimet. Ja koko Hagrid peitettiin kauttaaltaan ohuella 30 g villavaipalla.


Villavaippa neulattiin tasaiseksi yhtenäiseksi pinnaksi.


Yhtenäisen villavaipan päälle neulattiin lohikäärmeen suomupinta ja kynnet.


 Ja tälläinen Hagrid sieltä sitten syntyi. Valmis se ei kuitenkaan vielä ollut. Nyt oli jäljellä vielä voimakas saippuavedellä huovutus ja vanutus. Huovtus ja vanutus sekä Hagrid lohikäärmeen viimeistely esitellään seuraavassa päivityksessä.


Lohikäärmeen selkäevä jätettiin vielä tässä vaiheessa torsoksi ja se kuositellaan harjanteiseksi huovutuksen ja vanutuksen yhteydessä.


...Räyyyhhh...


Vaikka nykyään näkee niin huovutuskirjoissa kuin käsityömessuilla- ja myymälöissä paljon "valmiita" kuivahuopatuotteita, joiden pinta on jätetty neulahuovutusasteelle, ei Neulanhaltija sitä tuotteissaan hyväksy. Märkähuovuttamattomat työt ovat Neulanhaltijan mielestä ensinnäkin likaisia, sillä etenkin suomenlampaanvilla on usein pesemätöntä. Kuivahuovutetut vain neulatut työt eivät myöskään kestä hankausta saati lasten leikkejä.  Niitä ei myöskään voi kunnolla puhdistaa, joten ne ovat hyllyllä kököttäessään melkoisia pölypesiä. Märkähuovutettu työ taasen on kestävä ja pestävä, kuviot ovat kyllä haaleampia ja epätarkempia kuin kuivahuovutetuissa tuotteissa, mutta ne pysyvät paikoillaan vaikka kissa niitä raapisi.Neulanhaltija rummuttaa siis vahvasti märkähuovutuksen puolesta!



sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Haasteena lohikäärme osa 1. "Torso"


Lahdessa on nyt alkanut jokavuotiset Lasten Talvikarnevaalit. Tervetuloa mukaan!!! Kaupungin kulttuuritarjonta hellii nyt lapsia ja lapsenmielisiä. On teatteriesityksiä, konsertteja, askartelupajoja, värikylpyjä, tanssia ja seikkailuja.

Neulanhaltijan omilla ja hoitolapsilla on nyt nukketeatteri-leikkibuumi. On ihana tarinoida lapsille opettavaisia tarinoita nukkejen kautta. Ja vielä upeampaa on katsella ja kuunnella lasten mitä mielikuvituksellisempia esityksiä. Teatterinukkeina toimivat niin käsinuket kuin pehmot ja legotkin. Neulanhaltijalle lapset antoivat haasteeksi toteuttaa esityksiinsä dinosaurus-käsinuken. No, Neulanhaltijan ja huovan yhteistyö toi meille kuitenkin yllätyksen ja dinosaurus olikin muuttunut työstön tolskeessa lohikäärmevauva Hagridiksi.


Tämä "Haasteena lohikäärme" päivitys koostuu kolmesta osiosta, jossa pyrin kuvailemaan sanoin ja kuvin Hagridin syntymän ihmeen. Osa 1. on Hagridin torso-vaihe, osa 2. on Hagridin kuviointi ja huolittelu -vaihe ja osa 3. on Hagridin huovutus, vanutus ja viimeistelyvaihe. Osat 2-3 blogaan tänne alkavalla viikolla kunhan karnevaalihumulta ehdin.

Hagridin syntymään tarvittiin n. 190 grammaa suomenlampaan villaa, marseille saippuaa, pahvista leikattu kaava, sakset, huopaneula ja hommasta innostuneet huovuttajan kädet, jotka ovat kyllä nyt niin kuivat, että huh, huh.


Aluksi osa villasta n. 50 g asetetaan limittäin, lomittain ja kerroksittain kaavan alle niin, että kaavan reunojen yli jää n. 3 cm saumanvarat.


Kastellaan lämpimällä saippuavedellä kaavan alue ja huovutetaan sitä saippuoiduinkäsin kevyesti littanaksi. Saumanvarat pidetään kuivina.


Käännetään kuivat saumanvarat kaavan päälle kevyesti niitä samalla kostuttaen.


Täytetään villalla n. 40 g se alue, jossa edellisessä kuvassa näimme kaavan, eli alueelle josta villa vielä puuttui.


Huovutetaan työtä kevyesti lämpimällä saippualiuoksella saippuoiduin käsin.


Lisätään villaa työn reunoille n 20 g niin, että villaa menee taas 3 cm saumanvaran verran työnreunojen yli.


Huovutetaan villa työhön reunanvahvikkeeksi rauhallisin käden liikkein läpimällä saippuavedellä.


Täytettään taas työn keskiosa villalla n. 10 g niin, että työ on kauttaaltaan vahvistettu tässä tapuksessa ruskeaksi.


Asetetaan kauttaaltaan koko työn alueelle seittimäisen ohut villavaippa n. 10-20 g.


Pidä kuitenkin huoli, ettet sulje työn suuaukkoa (käsiaukkoa tässä tapauksessa) villalla umpeen.


Huovutetaan työ hyvin saippuoiduin käsin rauhallisin nytkyttävin ja kevyesti hierovin liikkein.


Otetaan kaava varovasti pois työn sisältä. Käyttämäni pahvikaava oli kertakäyttöinen, mutta jos haluat tehdä  kestokaavan, niin softis-tyyppinen saunapeffletti on monet huovutuskerrat kestävä ja pestävä kaavamateriaali. Muovipussejakin näkee kaavamateriaaleina esim huovutusohjekirjoissa, mutta itse en sitä suosittele, sen ohuuden ja ryppyyntyvyyden takia. Kaava pitää olla muodossaan tukeva ja niin paksu, että sen tuntee hyvin villakerrosten läpi!


Työnnetään saippuoitukäsi työn sisälle ja huovuteaan työ huolella sisäpuoleltakin. Tunnustellen samalla ettei työssä ole reikiä tai selkeästi muita kohtia ohuempia kohtia. Jos näin on, niin niihin kohtiin lisätään kevysti huovuttaen kaksi tai kolme seitin ohutta villakerrosta. Yhden lisätyn villakerroksen pitää olla aina n 3 cm paikattaavaa kohtaa suurempi, jotta siinä on kunnon tarttumapinta eli saumanvarat.

Tässä vaiheessa työ näyttää AINA ihan järkyttävältä lötköltä retaleelta, mutta usko vain hyvä siitä lopulta tulee!!!! Jos tuntuu, että huovutuksesi on ihan tuhoon tuomittu, niin laita se reilusti syrjään vaikka vuorokaudeksi tai pariksi ja jatka sitten eteenpäin. Kuivaa työtä on paljon helpompi käsitellä kuin märkää!!!


Lisätään työlle naama/kuono/turpa miten vain... eli kasataan villaa n.5-10 g möykyksi kasvo-osan päälle.


Villamöykyn päälle asetetaan vielä ohut villavaippa, joka sisältää n. 3-5 cm saumanvarat.


Kostuteaan möykky saippuavedellä ja huovutetaan "naamalisäke" saippuoiduin käsin.


Työstetään toinen "naamalisäke" samoin kuin ensimmäinenkin.


Ja huovutetaan lisäkkeet saippuoiduin käsin huolella naamaan kiinni.


Torso on valmis.

Valmis torso nostetaan kuivumaan saippuoineen päivineen ilmavaan tilaan pariksi vuorokaudeksi.


Seuraavassa päivityksessä Neulanhaltija kuvioi ja muotoilee huopaneulan avulla torsolle silmät, suun, selkäevät, hännän jne. Ja kolmannessa päivityksessä Hagridia huovutetaankin jo kovemmin ottein. Nyt tähän asti huovutus on ollut sellaista rauhallista hivelyä, kuin vauvahierontaa ikään.

torstai 26. tammikuuta 2012

Unikkoja ompelukoneella


Eilen ja tänään eilen työstimme hoitolapsen ja Neulanhaltijan oman tyttären ihaniin hiuspilviin kevätkukkia ompelukonepitsitekniikalla.


Tässä kuvasarjana kolmiulotteisen ompeleista koostuvan ompelukonepitsikukan työstäminen vaihe vaiheelta.

1) Veteen liukeneva Solvykalvo tai muu vastaava veteenliukeneva tukimateriaali pingoitetaan kirjontakehykseen. Ompelukoneeseen säädetään koneparsintasäädöt eli syöttäjänhampaat pois ja koneparsintapaininjalka paikoilleen.


2) Ommellaan nelilehtinen kukka suoralla ompeleella hyvin pingoitetulle kalvolle.


3) Vahvistetaan äsköiset suorat ompeleet siksak-ompelein.


4) Työstetään vielä kaksi nelilehtistä kukkaa samoin.


5) Leikataan kukat kalvosta irti.


6) Kiinnitetetään kukan kaikki kolme kerrosta päällekäin suoralla ompeleella toisiinsa nähden hieman lomittain.


7) Otetaan valmis ommeltu kukka ja leikataan saksin kaikki langanpätkät pois.


8) Kastellaan työ kädenlämpöisellä vedellä niin että kalvo sulaa, mutta kukka jää vielä hieman limaiseksi.


9) Muotoillaan kukka kuivumaan alustalle vuorokaudeksi.


10) Ommellaan käsin pienin pistoin hiuslenkki tai pinni kuivuneeseen ja kovettuneeseen kukkaan kiinni. Yhden kukan valmistamiseen aikaa kului kymmenen minuuttia ja kuivatusaika, joten tämä on melkoisen pikainen stailaus juhlaan kuin arkeenkin ; )


Ihaillaan lopputulosta ; )


Ja tässä vielä toinenkin...



Lahdessa alkavat nyt Lasten 28. talvikarnevaalit 28.1-12.2. Joten me hurvittelemme lasten kanssa kulttuurin merkeissä ympäri kaupunkia parin viikon ajan! Teatterista innostuneina toteutimme lasten kanssa huovutetun lohikäärmekäsinuken.  Murrrr...  Seuraavissa päivityksissä seuraamme lohikäärmeen syntymää eli kolmiulotteisen täysvillaisen onton huopatuotteen valmistusprosessia kuva kuvalta. Prinsessat ja ritarit ohoi, meillä asuu nyt mitä suloisin lohikäärmevauva Hagrid....