tiistai 24. tammikuuta 2012

Lonkkalastavauvan vaate



Kaksivuotta sitten Neulanhaltijan perheen nuorimmaisen lonkat havaittiin sairaalan syntyneiden kotiinlähtötarkastuksessa yliväljiksi. Neulanhaltija olikin ihmetellyt vastasyntyneen tyttärensä pyllyä pestessään vauvan kipuitkua. Onneksi lonkkalunksaatio ei ole mikään suuri vamma, etenkään meillä länsimaissa, jossa lunksaatio havaitaan jo muutaman päivänikäisenä.


Lonkkalunksaatiosta kärsivä vauva lastoitetaan keskimäärin 6-8 viikoksi Von Rosen -lonkkalastalla. Lasta parantaa vauvan lonkat täysin, eikä vauva kärsi lastoituksesta milläänlailla. Vanhemmille lonkkalasta saattaa kuitenkin olla hormoonityrskyissä aikamoinen shokki. Kuinka paijailla lasta, joka on 24/7 muovikuoren alla? Kuinka pitää vauvan iho terveenä muovilastan alla? Mitä tehdä suurella tunteella valituille ja lahjaksi saaduille alle 68 cm vaatteille, jotka jäävät lonkkalastan takia kokonaan käyttämättä? Mitä pikkuiselle voi ylipäätään pukea edes päälle, kun lonkkalastaa ei saa ottaa vauvalta pois edes hetkeksi?


Näitä asioita myös Neulanhaltija kävi pienessä päässään läpi, joskin melko maltillisesti, sillä tyttäremme oli jo kolmas lapsemme ja vauvan hoito oli jo jokseenkin tuttua. Emme myöskään olleet osanneet lainkaan varautua tyttölapseen, joten kaikki ihanat pienet tylleröiden nami-nami-vaatteet olivat vielä kaupanhyllyllä.

Jotain kuitenkin oli pienokaiselle päälle saatava, kun ulkonakin paukkui tuolloin 30 asteen pakkanen. Varastoista löytyi onneksi kaikki tarpeellinen ja yhden kotona vietetyn päivän jälkeen alkoikin uuden garderobin valmistus.



Uuden vaatemalliston teemana oli loistavan kosteudenimemisen, pestävyyden ja lämpimyyden ohella helppo puettavuus ja kunnon liikkumaväljyys. Iloinen ulkonäkökään eikä tyttömäisyys olisi pahitteeksi...

Kosteuden hyvä imeminen ja vesipestävyys oli vaatteelle ehdotonta. Vauvan vaippa pitää laittaa aina lonkkalastan päälle ja kuten pienten lasten äidit osaavat päätellä, valuma oli melkoista. Lonkkalastassa olevaa vauvaa ei myöskään saa kylvettää tai hänen pyllyään pestä vaan kaikki puhdistaminen toteutetaan kosteuspyyhkeiden avulla. Niiden pyyhkeiden, joita minä eko-äitinä olin aina kammoksunut turhakkeina...

Vaate oli oltava myös helposti puettava, jottei sammakkoasennossa olevan vauvan lonkkia tarvitse yhtään vääntää. Ja koska pienenkin vauvan jalat sätkivät jo jonkin verran, oli vaatteessa oltava liikkumaväljyyttä hyvin.


Neulanhaltija loihti varaston fleese- ja samettikankaista tälläisiä pussihameita, jotka sopivat talvivauvalle hyvin. Pussukan alle puettiin aina vain vaippa ja Ruskovillan 70 cm venepäänteinen villapaita tai 70 cm kietaisupaita. Vauva oli aina lämmin ja pirteän tyylikäskin ; ) Ohut merinovillakin olisi sopinut pussukkaan hyvin, mutta sellaista ei varaston kätköistä siihen hätään löytynyt.


Fleesepussukoita oli meillä kolme erilaista ja jos joskus kaikki kolme olivat saman aikaisesti pesussa puettiin vauva äitiyspakkauksen makuupussiin. Näillä vaatteilla mentiin sitten tyttären ensimmäiset 2 kk, joka päivä ja jokaikinen yö. Autoilemaan ei menty koskaan, koska lonkkalastavauva ei mahtunut turvakaukaloonsa, joten kaikki liikkumiset teimme vaunuilla tuplamakuupusseissa. Hyvin selvittiin ja lonkatkin parantuivat täysin. Oli se sitten hienoa kun kastejuhlissa neitonen sai ensimmäistä kertaa päälleen ihoa nuolevat lähes tyköistuvat vaatteet!


Haluan jakaa tämän idean teidän kaikkien äitien ja isien kanssa, jotka painiskelette lonkkalastavauvojenne vaateongelmien kanssa. Tämä pussukkaidea on toimiva ja hyväksi koettu. Ja jos joku lastoitetun vauvan huoltaja kaipaa pussukkaa pienokaiselleen, niin Neulanhaltija voi sellaisen korvausta vastaan mittatilaustuotteena työstää. Tilauksia voi lähettää osoitteeseen neulanhaltija (at) gmail.com.

4 kommenttia:

  1. tänks ideasta, terveisin lonkku

    VastaaPoista
  2. Kiva vaate kun helikopterivauva yleensä tulee yllätyksenä.

    Miksi luksaatiovauvaa ei voisi kylvettää ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vauvan lonkkalunksaatiotukea kiellettiin ottamasta itse pois, joten emme myöskään voineet kylvettää häntä kotona. Kylvettäminen sallittiin vain ainoastaan sairaalassa tarkastuksissa käydessämme kun tuki hetkellisesti otettiin pois.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!