tiistai 31. heinäkuuta 2012

Mökkisaunassa



Mökillä kuuluu saunoa alvariinsa. Saunoa ja uida. Puljata vedessä vaikka huulet sinisinä. Sitten kirpaista löylyjen lämpimään syliin... Sitä on mökkikesä.



 





Uimavarustekassina meillä toimii huopakassi, jonka valmistin kangaspuilla kutomastani paperinaru-villalankakankaasta ja paksusta teollisesti valmistetusta huopalevystä.



perjantai 27. heinäkuuta 2012

Rakennan minä majani


Vanhemmillani on kesämökki tai oikeastaan yhden perheen mökkikylä Järvi-Suomessa. Mökki tontilla seisoo näet useita eritarkoituksiin rakennettuja rakennuksia; aitta, mökki, leikkimökki, puuvaja, huussi, nikkarointiverstas, venevaja, grillikatos ja varasto. Suurimman osan rakennuksista isäni on ahkeroinut itse erinäisistä kierrätysmateriaaleista. Mutta vaikka materiaalit ovat kierrätettyjä sieltä ja täältä, kaikki on huoliteltua ja henkeäsalpaavan kaunista! Seuraavissa postauksissa esittelenkin vanhempieni neronleimauksia ja kätten töitä. Siellä täällä saattanee vilahdella myös jotain itseni ja siskoni aikaan saamaa.


Tänä kesänä vanhempieni mökkitontille kohosi poikien tykkimaja. Tai niin pojat itse majan nimesivät. Tytöille kun tontilla seisoi jo kodikas pieni leikkimökki. Majaan pääsivät kaikki jämälaudat ja putket (tykeiksi) sekä siskoni valmistama keramiikkanaaamio.


           Ja tälläinen komistus siitä sitten tuli. Uskaltakootpa vain vihollinen näille main, niin saa tykinsuusta...








Pojat saivat myös omat miniatyyritykit vaariltaan kotiin viemisiksi. Kyllä vaari on sitten taitava!

Minullakin on paráikaa yksi nikkarointiprojekti meneillään, mutta siitä sitten tuonnempana. Seuraavissa päivityksissä kutsun teidät virtuaalikierroksille meidän sukujemme kesämökeille.


Tässä vielä nuorimmaisemme uuden tykkimajansa pihalla mustikassa.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Mustikoita



Mustikka-aika on nyt parhaimmillaan. Voisin asua metsässä! Olemme mieheni kanssa ihan vauhkona noista ilmaisista vitamiineista, joita metsistä saa kantaa kotiin talvenvaralle. Ja ainakin meidän mustikkapaikoilla mustikkaa piisaa, onneksi, sillä meillä mustikkaa kuluu talvella ihan tolkuttomia määriä!


Esikoisemmekin innostui mustikan keruusta, kun luvattiin korillisesta kymppi. No ei kyllä ihan kori täyttynyt, mutta suu kyllä ; ).




Meidän tulos sensijaan hykerryttää. Joka päivä 2 h ja tälläinen määrä. Kyllä Suomi on hyvä maa!!!! Metsät todellinen rikkaus, jokamiehen oikeudesta puhumattakaan. Menkää hyvät immeiset marjaan! Metsän tuoksukin on niin hurmaava, että voi sentään!!!


Ja rattoisan metsäretken jälkeen maistuu mustikkapiiraat, mustikkamaidot ja mustikkasmoothiet niin täydellisen ihanilta!

Kuvan kipot ovat minun käsialaani ja lusikat vaarin hiihtopalkintoja.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Hiirulaisten oma pesä


Päätin työstää Purje -peitosta ylijääneet pikkutilkut pois. On rasittavaa käyttää samoja tilkkuja työstä toiseen, mutta nuukana ei niitä voi roskiinkaan heittää. Joskus lahjoittelen tilkkuja ystäville, kerhoon ja kouluun, mutta tuntuu, että kukaan ei enää tarvitse kankaita, ei isoja eikä pieniä paloja.


Purjepeiton kaveriksihan on syntymässä myös pinoa-leikkaa-tekniikalla valmistuva tilkkutäkki, mutta silti tilkkuja näyttää jäävän vielä yli. Äh! Onneksi tytär tuli avuksi "tyhjennä varastot" -projektiini ja löysi kirpparilta leipäkorin, johon päätimme työstää Maileg hiirulaisille siskonpedin. Yksi lelu siis taas lelurepertuaariin lisää, mutta muutama tilkku pois äidin kangaskaapista. A:sta B:ksi siis ;o).









Mikkelin Kenkäveron pappilan käsityömarkkinoilta löytyi hiirulaisille myös pikkurattaat, joten esittelen nekin nyt tässä samassa postauksessa. Tytär osti rattaat omilla säästöillään. Ne oli  valmistanut Puupiippola. Ovat hienosti samaa tyyliä, kuin täällä aijemmin esittelemäni vauvanuken rattaat.

























Kyllä nyt äidit voivat työnnellä vauvojaan onnellisina siskonpedissä nukutun levollisen yön jälkeen.


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Purje- tilkkutyö: tikkauksen esivalmistelua


Purje -tilkkutyöni on edennyt pikkuhiljaa. Palat ovat liittyneet toisiinsa ja tilkkurivit yhdistyneet pinnaksi. Olen harsinut peiton ja seuraavaksi tikkaan ompelukoneellani sitä auringon paisteessa pihallamme mustikankeruu reissujen välissä -ainakin toivon niin.





Ensin siis yhdistyivät kolmiot, sitten syntyneistä suorakaiteista rivit ja lopulta yhtenäinen tilkkupinta. Ja muistutan taas kerran huolellisesta silityksestä!!!! Tilkkupinnan jaoin tälläkertaa kahteen osaan eli peitto on tikkausvaiheessa keskeltä poikki. Kappaleet yhdistetaan tikkauksen lopuksi ja taustakangas ommellaan käsin pienin piilopistoin saumastaan kiinni.


Harsin upeassa maalaismaisemassa (lapsemme kummin kesäparatiisissa Kihniöllä) peiton tilkkupinnan, puuvillavanun ja pohjakankaan kiinni toisiinsa. Pistoina käytin n. 1 cm pituisia etupistoja eli niitä perinteisiä harsinpistoja. Peiton tilkkuja tuli ommletua kerralla puolihuomaamatta sen verran, että työstin niistä toisenkin peiton (tai nyt vasta tilkkupinnan tähän toiseen peittoon). Tähän toiseen peittoon palastelin kolmiotilkut pinoa ja leikkaa -tekniikalla. Esittelen tekniikan teille kunhan tässä muilta kesäpuuhiltani ehdin. Ja myös se perinteinen pikakolmiotekniikka on tulossa vaihevaiheelta esiteltäväksi syksymmällä.



Tämä harsintatyövaihe on monien tilkkuilijoiden mielestä se tylsin vaihe tilkkutöiden valmistamisessa. Moni käyttääkin nuppineuloja tai hakaneuloja kangaskerrosten kiinnittämiseksi. Minä suosin harsintaa. Se  tekee peitosta tukevan käsitellä eikä neulat pistele sormiin tai kankaaseen reikiä. Minusta tämä on tilkkutyön parhaita vaiheita. Työ pysyy koossa ja näyttää jo täkiltä. Ja nyt mielikuvitys voi alkaa lentämään tikkausmallien suhteen.


Äidin harsiessa pienet tekstiilisuunnittelijamme työstivät omia tilkkutäkkiluonnoksiaan. Tokaluokkalaisemme (joka kuvaushetkellä juoksi jalkapallon perässä pikkuserkkujensa kanssa) työsti muuten jo aika hienoja tilkkutyömallineita äidille. Myy kuulemma niitä 1 € kpl. Business -hajua ihan selvästi ; o). Pitäsiköhän äidin ottaa pojasta mallia, jotta tämä blogiharrastuskin muuttuisi tuottoisammaksi?

torstai 19. heinäkuuta 2012

Lampaita ja kotiloita


Ollaan kierrelty taas lasten kanssa ympäri ihanaa Suomen maata. Asuttu landella, ropsuteltu maatilan elukoita, hikoiltu marjametsissä ja nautittu järvivedestä ja puusaunan löylyistä. Tavattu sukulaisia ja ystäviä sekä tutustuttu uusiin kavereihin. Hulluteltu tivollissa (Kiitos Vesa Keskinen ja Tuurin ilmaisen tivolin!) ja ihmetelty Suomen villieläimiä Ähtärin eläinpuistossa. Kesä on ollut ajoittaisista sateista huolimatta mitä auvoisin.



Yksi jokakesäisistä lomaparatiiseistamme sijaitsee Töysässä aivan maankuulun Keskisen kaupan naapurissa. Siellä meitä on kestinnyt jo vuosia Koski-Tuurin Kammarit. Ihana paikka ja ihan aitoa maatilatunnelmaa, ei mitään pitsistä valkorustiikkista kartanoromantiikkaa (vaikka sellainenkin uppoaa minuun kuin veitsi voihin) vaan sellaista "saappaat jalkaan ja elukoita ruokkimaan" -meininkiä.

http://www.maatilamajoitus.tk/


Kotiuduttuamme kaivoin kaapista pöytään (jonka mieheni oli juuri kantanut sisään lakattuaan pöydän pinnan uuteen kukoistukseensa) maatilan muistoja herättävät parikymmentä vuotta sitten valmistamani poppana-pöytätabletit.  Niissä tepastelivat samaiset lampaat, joita lapsemme niin innolla voikukkien lehdillä Tuurissa syöttivät.

(Kaksi-vuotiaamme oli kyllä vahvasti sitä mieltä, että tabletissa astelivat dinosaurukset eivät lampaat ja pässit!)





Kotiin päästyämme alkoi meillä sateiden jäljiltä kotilojahti. Nuo vihelijäiset lehtokotilot yrittävät kovasti muuttaa pihallemme, mutta parasta olisi olla yrittämättä. Suolavesipurkki odottaa jokaista kotiloa, joka tontillemme uskaltaa ryomiä.

Kotilometsästyksen jälkeen (ja käsien pesun!) Lapset työstivät kanssani kotilosalaatin. Mutta pihan kotiloita emme kyllä salaattiin päästäneet ;o).


Ja ei kun syömään...