maanantai 26. marraskuuta 2012

Pinoa ja leikkaa -tilkkutyön ideointia


Ihana viikonloppu takana, mutta karu arki vastassa. Sairaistuin perheessämme viimeviikon riehuneeseen ärhäkkään vatsatautiin. Ug!

Olen aloitellut monia töitä, joita olisi tarkoitus postailla tänne valmistutuaan. Nyt näyttää kuitenkin sairastelujen myötä tulevan väistämättä muutaman päivän ompelutauko. Mutta tässä esimakua seuraavaa valmistuvaa työtä ajatellen. Työ on kesämuistoista syntynyt Pinoa ja leikkaa - blokilla työstetty tilkkutäkki (niistä ikiriittoisista miesten paidoista). Täkki paketoidaan joululahjaksi serkulleni, joka on avustanut minua vuosien ajan niin kankailla kuin käsityötarvikkeilla ja lasten vaatteilla. On tullut takaisin maksun aika ; ). Toivottavasti saaja tykkää lahjastaan! Olen yllärinä säilönyt sinne paloja hänen 17 vuoden takaisesta äitiysmekostaan, jonka hän antoi minulle vuosia sitten jatkojalostukseen laadukkaan kankaansa takia.


Peitto on nyt viimeisiä tikkauksia vaille valmis. Ja koska paitakankaita oli niin paljon, että vielä kahden ison tilkkutäkin jälkeen niitä jäi yli, ompelen niistä lopuista silpuista muutaman nuppupeiton PHKSiin. Mutta nyt tämä täti rientää takaisin petiin!



Yllä olevat kuvat Oulun nallikarista ja Kalajoen hiekkasärkiltä.




2 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Peitto näyttää hienolta, rauhalliset värit.

    VastaaPoista
  2. Paranemisia, toivottavasti tauti hellittää pian!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!