keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Taidehuoneretki


Aikaa on taas viime postauksesta vierähtänyt. Olen ollut kiireinen nukketeatterikiertueeni sekä lapsi- ja perhetyön opintoihini liittyvän työssäoppimisen kanssa. Kiire on ollut mukavaa kiirettä, sillä ihmiset, joiden kanssa olen saanut matkaani kulkea ovat olleet ihastuttavia. Olen saanut hengittää. Olen saanut olla oma itseni. Olen voimaantunut.


Viime viikolla minulla oli koululaisten iltapäivätoiminnan tutkintotilaisuus, johon suunnittelin ja järjestin ohjelmaa 6-8-vuotiaille koululaisille. Suunittelua ohjasivat lukuisat arviointikriteerit, joita tutkintotilaisuudesani yritin täyttää parhaan kykyni mukaan. 

Tässä postauksessa pääsette järjestämälleni iltapäivätoiminnan taideretkelle huoneeseen, jossa lapset pääsivät kokemaan taidetta eriaistein. Taidetekstiilit taidehuoneessa olivat minun käsialaani. 




Näyttelyssä soi erilaisista soittorasioista soiva musiikki .








 Rauhaisaa lokakuuta teille kaikille! Katselkaa luontoa, se on nyt kauneimmillaan.

Lisää tekstiilejäni löydät os: www.galleriasatuitapaa.blogspot.com.




7 kommenttia:

  1. Huoh! Kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli ihana elämys myös näin ruudun takaa. <3
    Oot tosi taitava ja idearikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Vilskantitkin lapset jaksoivat hienosti rauhoittua taiteen äärellä.

      Poista
  3. Kaunista! Olit jäänyt iltsiläisille mieleen! Hyvällä tavalla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eikä, oliko sun jälkikasvua mun iltsiläisenä? Kaikki lapset oli ihania ja meillä oli hauskaa yhdessä. Myös heidän koulunsa hurmasi mut.

      Poista
    2. Ei ole, mutta kaverin ekaluokkalainen poika esitteli tekemäänsä alustaa ja samalla tulit puheeksi. :)

      Poista
    3. Ei ole, mutta kaverin ekaluokkalainen poika esitteli tekemäänsä alustaa ja samalla tulit puheeksi. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!