sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Planeettoja mattoihin


Avaruus-nukketeatteri on nyt valmis. Olen vielä tehnyt muutamia viimehetken somistuksia ja viikon kuluttua onkin ensi-illan aika. Ihanaa, nyt saa taas puskea tarmonsa johonkin uuteen projektiin. 


Viimeisiä projekteja avaruusteatterin kanssa oli laskeutumisalustojen työstäminen huoparaketelleni. Se niittäin kaatui aina, jos sen laski liukkaalle lattialle. 

Kyselin facebookin ja viidakkorummun kautta tuttaviltani ylimääräsiä, kuvan vihreän maton kaltaisia, vessanmattoja lahjoitukseksi nukketeatteriini. Vastaukseni eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, joten marssin tutkimaan Prisman mattotarjontaa.


 Sieltä käsiini tarttui alle 3 €:n muovinen ovimatto.


 Johon maalaisin Venus -planeetan. Planeetta oli kuitenkin liian pieni, joten ...


 ... maalasin vähän suuremman. Tämä olisi ollut ok idea, mutta kun maali kuivui, se alkoi lohkeilemaan. Eli oli keksittävä muuta.


Suuntasimme siis perheen kanssa pikareisulle Ikeaan matto-ostoille. Googlettamisen jälkeen se oli nimittäin kaikista edullisin maton ostopaikka (ja lapsetkin syövät siellä taas ilmaiseksi!). Pyöreitä mattoja ei kuitenkaan Ikeassa ollut, joten päätin sijoittaa euroni ovaalinmallisiin valkoisiin pikkumattoihin (1,40€/kpl), kun nyt sinne asti oli tullut ajettua. Sommittelin mattoon puuväreillä ideaa maalattavasta planeetasta.


Wili oli projektissa taas vahvasti mukana :) .



 Maaleina sain käyttää koulun maaleja, joita sekoitelin haluamakseni.



 Lopuksi sommittelin heijastinnauhasta pieniä kaukaisia tähtiä maton mustalle puolelle.


Ja renkaat Saturnukselle ja Uranukselle työstin huopakankaasta.








Tässä matot ja asteroidivyöhyke nukketeatteriharjoituksissa koulumme liikuntatilan räikeänvihreällä lattialla.







Lisäksi työstin koulumme teollisuuskoneella auringon Merkurius -maton viereen. (Kuvassa oleva vihreä laukku on 9-vuotiaan poikani minun kanssani ompelema kuljetuslaukku tämän nukketeatterin pahvilaatikkopuutarhalle)



Työstin myös muutaman kaukoputken pahviputkista, skyr-kansista ja kierrätysfarkusta tulevan näyttöpäiväkodin lapsille liikuntaleikkeihin.



 Ja vähän vielä ennätin batiikkivärjätäkin nukketeatteriin peitekankaita.




 

 Tässä avaruusteatteri alkuasetelmassaan koulumme liikuntatilassa.



Heissuli vei teille kaikille näiden avaruusnukketeatterin uni-ukko veitikoiden myötä!

Nauttikaahan talvesta, se on nyt parhaimmillaan! Meilläkin alkaa huomenna talviloma.

6 kommenttia:

  1. Miten sinä jaksat aina vain keksiä uutta ja vielä toteuttaakin sitä huolella? Onkohan sinulla päivässä enemmän tunteja kuin muilla? Ihailen ja ihmettelen luovuttasi. Itse tein viidet villasukat valmiista mallista lapsenlapsilleni ja ymmärrän miten paljon käsityö vie aikaa. Mukavaa talvilomaa sinulle ja perheellesi! Mimmu Lohjalta

    VastaaPoista
  2. Olet kyllä tosiaan kekseliäs ja luova!
    Nukketeatterisi on varmasti mahtava elämys lapsille ja yksityiskohdissa riittää katseltavaa ja ihmeteltävää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Mimmu! Ei minulla ole ylimääräisiä tunteja, nukun nimittäin todella pitkät yöunet joka yö. Minulla on vain suuri intohimo ja tarve kaikkeen näpräilyyn ja ihanan joustava perhe. Totta on että käsityö ja sen suunnittelu vie aikaa, mutta niin vo mm television katsominenkin, jota meillä ei harrasteta juuri lainkaan. Ihanaa kuulla että neulot. Minin ranteeni ei sitä enää kestä. Mukavaa kevättalvea sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kierrätysmateriaalista on taas taiottu lisää nähtävää, aikaa tuohon kaikkeen menee. Mutta työn hyörinässä ajan kulua ei huomaakaan. Kiva tuo poikasi ompelema laukku, kyllä ne pojatkin pärjäävät ompelukoneen ääressä. Itse olen opettanut kaikkea sekä tytöille että pojille, yhdessä puuhailu on ollut mukavaa.Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta Irmeli. Aikaa on mennyt, mutta tekemisen hurmoksessa sitä ei lainkaan huomaa. Ja totta myös tuo, että pojat ovat ihan yhtä hyviä ompelijoita kuin tytöt, ompelu ei ole sukupuoliasia, onneksi :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!