sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tilkkumatto on nyt valmis!


Huonekaluverhoiluun tarkoitetuista ROMOn Pellava-kangasnäytteistä valmistamani matto on nyt valmis. Siitä tuli juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Ihana projekti ja tosi nopeakin! Olin haaveillut tälläisestä ruutumatosta jo pitkän aikaa.


Tavoistani poiketen päätinkin ommella tämän maton "pussiksi", enkä edes laittanut vanua mattokerrosten väliin. En nimittäin halunnut mattoon reunatikkausta, jonka vanu tai kahdessa osassa tehty tikkaus olisi vaatinut.



























Maton taustakankaaksi löysin Wexlerin loppuunmyynistä todella paksun, tukevan ja laadukkaan huonekalukankaan 5€/m. Eli koska kangasnäytteet maksoivat Rondon loppuunmyynnissä 2 € ja taistakangas 10 €, tuli matolle hintaa ruhtinaalliset 12 €. Kukkaro kiittää!


Ompelu- ja tikkauslankana matossa käytin joskus hamstraamanaani Gutermannin harmaata tikkauslankaa. Lankaa kului suurin piireti yksi rulla. Alalankana käytin luonnon vaaleaa tavallista Gutermannin ompelulankaa.



Ompelun tai tikkauksen aikana en käyttänyt lainkaan nuppineuloja vaan harsin kiltisti kangaskerrokset toisiinsa. Inhoan nuppineuloja, sillä saan niillä aina verta sormenpäistäni. Harsimisesta sen sijaan pidän paljon. Se on jotenkin terapeuttista puuhaa. Sitä voi tehdä musiikkia kuunnellen tai lasten kanssa leffaa televisiosta katsellen.


Kääntöaukon suljin piilopistoin käsin.


Maton tikkauksessa blogiyhteistyönä saamani Husqvarna Opal toimi taas moitteettomasti.


Ja niin matto tuli valmiiksi. Tykkään ihan tosi tosi paljon lopputuloksesta. Matossa näkyy kaikki kotimme värit kauniissa harmoniassa.


Ja koko projektin ajan ihana Wili seurasi minun puuhiani vierestä odottaen rapsutuksia. Voi, että mä rakastan tuota uskollista luppakorvaa! Se on ihan paras lemmikki!

Mukavaa talvipäivää teille kaikille!






6 kommenttia:

  1. Tulipa tyylikäs matto! sivuiltasi löytyy vaihtelevasti kivoja töitä, vanhempiakin postauksia on mukava selailla. Irmeli

    VastaaPoista
  2. Upea matto! Kauniit värit ja hienosti asetellut palaset. Tuosta tuskin koskaan luovut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Kyllä tämä matto on minulle haaveiden täyttymys. Ihana tehdä itselle kotiin uutta.

      Poista
  3. Wau, matosta tuli niin upea, oikea design -matto!! Sopii sisustukseen aivan loistavasti. Harsimisesta olen ihan samaa mieltä, se on ihanaa:) Jaksan lähes aina nähdä sen "vaivan", helpottaa nimittäin huomattavasti ompelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Matto on osoittautunut myös kivaksi käytössä. Aina sen nähdessäni koen tyytyväisyyttä ja kaikki roskat on helppoa imuroida sen päältä. Kiva kuulla, että joku muukin tykkää harsimisests, kun yleensä porukka inhoaa harsintaa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!