sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Tuunattuja valmisvaatteita osa 3."Jäätelökesä"



Neulanhaltijan pikku-tyttärellä on kirpparilta eurolla ostettu paljon pidetty farkkumekko. Mekko on jäämässä hieman lyhyeksi ja kaivannee hieman keväistä piristystä, jotta siirtyisi halutuimpien mekkojen kastiin.


Hoitotyttäremme sai nimipäivälahjaksi perheeltään farkkumekon, joka oli rimpsutettu "ihastuttavaksi puutarhamekoksi", kuten tyttö itse asian ilmaisi.


Niinpä mekin päätimme tuunata puutarhamekon tässä kevätkuopsutuksia odotellessa. Mekon helmankäänne pois ja uusi jatkopala lakanakankaasta.


Tilda-kankaita rimpsuiksi. Toiseen kaitaleen reunaan käänne, toiseen rypytyslangat.


Ja kaitaleet kiinni mekkoon. Kaitaleen kiinnittämisen jälkeen "päällimmäiseksi" ommellaan vielä lakanakankaasta työstetty (keltainen) jatkokappale.


Ja vielä toinen rimpsu niin, että (keltaisen) jatkopalan ulkoreunaa jää näkyviin vielä n.4 cm. rimpsuompeleen jälkeen.


Ylimenevä 4 cm käännetään huolittelemaan äsköinen saumanvara siistiksi.


Rimpsujen ohella mekko kaipasi vielä jotain muutakin.


Työstimme mekkoon yoyo-ruusukkeita. Neulanhaltija on myös työstänyt Yoyo-tilkuista pari peittoa, jotka esitellään tuonnempana täällä blogissa.


Yoyoa varten leikataan kutakuinkin ympyrän mallinen palanen.


Jonka reunalta taitetaan 1 cm sisäänpäin samalla ommellen taitosreunaan n. 1cm pituisia harsinpistoja.


Harsinlangat kiristetään ja solmitaan toisiinsa useaan kertaan. Perus-yoyo on valmis.


Yoyoja voi myös koristella nappilaatikon aarteilla.


Tälläisenään yoyo-ruusuke on ihan ok, mutta tässä mekossa ajateltiin revitellä vielä vähän enemmän.


Laitettaisiinko yoyoihin pari lehteä, jolloin puutarhurin mekko olisi tosi kesäinen?


Vai tekisikö Yoyoista pikkutötteröitä "jäätelökesä"-henkeen?


Lapset valitsivat tällä erää tötteröt. Tötteröt on ommeltu farkkumekkoon pienin pistoin käsin ja jos tyttären halut vaihtuvat kesän mittaan, on mekko helppo tuunata vaikka vaihteeksi yoyo-kukkasin :o)


... Neulanhaltija taitaakin mennä samantien askartelemaan lapsille jäätelöannokset, kun mekko nosti niin jätskinmaun kielen päälle...

Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita ja huomenna alkavaa uutta viikoa kaikille lukijoille! Kohta alkaa maaliskuu ja kevään ensimmäinen kuukausi! Ihanaa!!!!

5 kommenttia:

  1. Kyllä passaa tässäkin tuunauksessa kesällä sipsutella. Suloinen!

    VastaaPoista
  2. Ihailen ja ihmettelen tarmoasi! Sinulla on monta lasta ja aina vain bloggaat jotain uutta, itsetehtyä ja mielenkiintoista. Itse kun ei meinaa saada lastenhoidolta ja jatkuvalta siivoukselta ja pyykkihuollolta mitään muuta aikaiseksi! Mistä ammennat energiasi?

    T: Melko väsynyt äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energiani lisääntyy jokaisesta valmistuneesta käsityötuotteesta. Mitä enemmän minulla on projekteja sitä toimeliaampi olen. Syön myös paljon kasviksia, hedelmiä sekä marjoja ja hemmottelen itseäni leivonnaisilla päivittäin ; ). Niin ja ulkoilen ainakin 3 h vuorokaudessa. (Lasten kanssa ulkoilu on ihan pakko, tai he kävelevät hapenpuutteesta pitkin seiniä.)

      Tiedän, että pienten lasten (ja isompienkin) vanhempana elämä on välillä (aika useinkin) raskasta. Niin on ollut aika ajoin minullakin. Meilläkin on öisin itketty ja päivisin kiukuteltu. Mutta nyt on, onneksi, menossa lasten kehityksessä suhteelisen tasainen vaihe.

      Olen kuullut monelta äidiltä kuinka päivät vain soljuvat sormien läpi siivouksen, pyykkäyksen ja ruoan valmistuksen lomassa. Itse laiminlyön näitä kaikkia kun tuntuu siltä, että oma pää vaatii elämää eheyttäviä käsityöprojekteja lasten kanssa tai ilman. Siivoan usein vain silloin kun on ihan pakko tai tekee mieli siistiä pikkuisen paikkoja. Vähän likaisemmassakin kodissa voi elää onnellisen lapsuuden! Pyykit meillä pesee kone ja minä ripustelen ne kuivumaan samalla kun katson televisiosta uutisia. Ja ruoan kanssa suosin niin esivalmisteita kuin keitto- ja laatikkoruokia, jotka valmistuvat pienellä vaivalla vähän kuin itsestään.

      Uskon, että yksi syy nykyäitien väsymiseen on juuri se, että yritettään pitää omaa elämää ja kotia sellaisena kuin siellä vaikuttaisi vain kaksi aikuista ihmistä. Helpommalla pääsisi jos myöntäisi, että lasten kanssa sohvatyynyt on useimmin viksinvonksin kuin ojennuksessa ja ikkunat nenänjälkiä täynnä. Eikä lasten vanhempana voi jatkaa elämää samanlaisena kuin se oli ennen heitä.

      Ja lapset kasvavat ihan yhtä terveiksi vaikka saisivat välillä babyporkkanoita, nugetteja ja makaronia parikin päivää peräkkäin. Että ei se luomu-lähiruokatradition täydellinen noudattaminen ole ihan joka päivä tarpeen, vaikka haluaisikin toimia vastuullisesti.

      Jokaisella äidillä ja isällä (ihmisillä ylipäätään!)olisi hyvä olla yksi intohimo, joka valtaa koko kehon ja mielen. Minun endorfiininlähteeni on käsityön tekeminen! Kun ihmisellä on intohimo, jota hän saa toteuttaa hän säteilee ja on täynnä energiaa, sanoo Neulanhaltija!

      Poista
  3. Tosi hauska ja ihan erinäköinen tuli! Alkuperäinen näyttää ihan tylsältä nyt tuon uuden version rinnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain. Ja aika pienellä tuunauksella lopputulos syntyi.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!