torstai 9. helmikuuta 2012

Yhden illan silkkivillahuivi


Joskus iltaisin kun aivot on jo ihan pöperöä päivän pyörityksestä, sitä istahtaa televison ääreen katsomaan jotain "kunhan nyt vain jotain katson" elokuvaa. Neulanhaltijalle kävi näin jokusen päivä sitten. Kädet kuitenkin vaativat jotain työskentelyä ja koska musta-harmaaraitainen virkattu torkkupeittokin oli tullut jo valmiiksi, piti aloittaa joku uusi projekti.


Lankakorista löytyi vanha roosa villalankakerä ja silkkilangan loppu. Niitä eestaas neuloen alkoi syntyä mielenkiintoista pintaa...


Ja ilmeisesti koska Lahden Lastentalvikarnevaalien aikaan olemme lasten kanssa käyneet useammassakin konsertissa alkoi työ kuin itsestään muotoitua puhallinsoittimen muotoon.


Ja uusi huivihan sieltä tulla tupsahti elokuvan loputtua. Neulanhaltijan mielestä siitä tuli tosi hieno! Roosa lanka riitti muuten just just huivin viimeiseen silmukkaan, mutta silkkilankaa jäi vielä seuraavaankin huiviin.


Ja hieno on Neulanhaltijan viimeviikoinen kirppisllöytökin, joka lojuu kuvissa silkki-villa huivin alla. Lahden Lanttilan kirpparilta löytyi käsinvirkattuja pitkiä pitsi-ikkunaverhoja 12 € / kpl. Kaikkihan ne oli sieltä sitten koriin kahmaistava, tietty!

4 kommenttia:

  1. Kekseliästä :D Kauniin värinenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olin tähän huiviin itsekin tosi tyytyväinen. Huivi on kaunis myös päällä!

      Poista
  2. Voi kuinka kaunis huivi ja ihanan omaperäinen idea!!! Tällähän olisi voinut osallistua vaikka suunnittelukilpailunkin.

    Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska kommentti, Mimmu, koska itseasiassa tarjosin huivin ideaa Novitalle, mutta he eivät olleet siitä kiinostuneita. Kilpailuihin en ole osalistunut aikoihin, mutta enköhän taas jossain vaiheessa kilpailutöitäkin tee, pitäsi saada näet tuonne Galleria Satu Itäpäähänkin uusia töitä esille. Nyt vain en saa mitään "taiteellista" omasta mielestäni itsestäni irti.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!