perjantai 18. lokakuuta 2013

Enkeli-prinsessa pullatassimyssyssä


Oikein satumaista Sadun päivää kaikille Neulanhaltijablogin lukijoille ja FB-tykkääjille! Tässä postauksessa esittelen teille ennen kuume-sairastumistani valmistuneen Enkeli-prinsessa pullatassimyssyn. Myssyn tein iloksi pitämilleni lastenkutsuille sekä ideamalliksi tulevalle pannumyssykurssille.


Myssy valmistui minulla pyörineistä samettipaloista. Paloja oli jäänyt irtokarkkirasiallinen mm. lasten vaateompelusta ja yhdestä tilkkutyöstäkin.

Leikkasin pikkupalaset haluaamani muotoon ja silitin ne Tilkkutexin Steam-A-Steam -liimaharsolle, josta pidän karhean tuntunsa ansiosta kovasti.



Näin. Pullatassimyssyn applikaatiopohjana oli myös palanen puuvillasamettia, jota kuin ihmeen kaupalla riitti juuri myssyn etupuolelle.


Ja niin meille muutti rempseä muffineja rakastava enkeli-prinsessa.



























Meillä alkaa nyt syysloma. Ihanaa saada olla koko viikko lasten kanssa aamusta iltaan. Kova ikävä jo. Nämä yksinäiset arkikotipäivät ovat minulle sosaalisena ihmisenä todella rankkoja, siksi olenkin jokaiselle arki-iltapäivälle kutsunut meille lasten kavereita leikkimään. Tämä talo tarvitsee ääntä ja lasten tuomaa iloa! Vaikka tekemistä minulla onkin yllinkyllin, on yksinäisyys pidemmän päälle ikävää. Ihanaa olla taas koko ensi viikon ajan tarpeellinen jollekin!

Rakkautta jokaisen syksyyn!

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva, pirteä, hieno ja värikäs! Tuo iloa kahvihetkiin jo kun tämän näkee. Tuo aikaisempi vaahteranlehtiruusu on myös oiva idea, mä just mietinkin yksi päivä mihin niitä voisi tienreunoilta hyödyntää... - Heidi

    VastaaPoista
  2. Hauska pullatassimyssy ja hyvää syyslomaa!

    VastaaPoista
  3. Hauska, kaunis, ihastuttava!

    VastaaPoista
  4. Riemukas ilmestys kahvipöydässä.

    VastaaPoista
  5. Eräs kommnetoija kommentoi Facessa, että pannumyssy on aivan tekijänsä näköinen ja oloinen. Toivotavasti, sillä olisi aika herkullista linkittää nuo kaikki kommenttinne pannumyssystä myös omaan profiliini ; ) Heheh!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!