torstai 3. lokakuuta 2013

Lahjapaketti roskiksesta poimituista silkkisilpuista


Kun työstin tuunattuja kirjoja kirjaston näyttelyä ja tulevia työpajoja varten muistin yhden tilkkumaalaus / tilkkupizza - näytteeni, joka jäi 10 vuotta sitten kesken. Nyt päätin työstää näytteen loppuun.

Anteeksi, kuva tilkkupinnasta on surkeaa laatua, mutta se on otettu tilkkupintaa esittävästä kiiltäväpintaisesta valokuvasta silloin 10 vuotta sitten diaksi.

Pidin siis jokus Kansalaisopistolla miniatyyri-tilkkukurssia ja näytin tällä näytteellä mitä ihan niistä pienimmistä tilkuista voisi työstää. Tässä näytteessä komeilivat roskiksesta otetut silkkitilkkupalaset. Palaset aseteltiin liimakankaan päälle ja koko palameren päälle asetettiin tylli.

Tilkut silitettiin kiinni liimakankaaseen ja sitten ommeltiin ihan vimmatusti ompeleita päälle. Tämä näyte työstyi aina samalla kun oppillaat halusivat kerrata tilkkumaalauksen valmistusprosesia. Ja sitten se jäi mappiin muovitaskun väliin lepäämään muiden tilkkumaalaustöiden joukkoon kymmeneksi vuodeksi.




Nyt kirjan tuunaushuumassa muistin vanhan keskeneräisen tilkkusilppunäytteen ja päätin työstää siitä lahjapaketin. Taas yksi John Londonin muistelmateos sai uuden elämän pienenä lahjarasiana.

Liimasin tilkkutyön kirjan kanteen erikeeperillä ja silitysraudalla. Sattumalta löysin pienen suikaleen samaa silkkiä silkkilaatikostani ja työstin siitä rusetti-sulkijan kirjan reunalle.



Lopuksi vielä kirjoin hopealangalla ommellen lehtiköynökset rusettiin. Ei mikään kauniin muotoilun huipentuma, mutta tulipahan työstettyä taas uusi näyte - aina vain kasvavaan näyterepertuaariini.

Olen viime aikoina miettinyt ihan vakavasti, että mitä näille minun näytteilleni olisi viisainta tehdä jos tieni täällä maanpäällä katkeaa yllättäen. Kuka näitä osaisi arvostaa? Kenelle voisi testamentata laajat kokoelmat käsitöitä ja käsityönäytteitä? Materiaaleista pääsee aina eroon, eikä niitä kohtaa minulla ole mitään sidettä, mutta olisi suuri suru jos suurella vaivalla työstämäni opetusmateriaalit päätyisivät kaatopaikoille mustissa jätesäkeissä. Miten te muut käsityöihmiset olette asian ratkaisseet vai onko asialla teille edes merkitystä? Minä toivoisin, että joku voisi hyödyntää tuotteitani minunkin vaellukseni jälkeen. En voi olettaa, että oma suku haluasi niitä rasitteekseen. Kaikilla on omissakin rojuissa kestämistä. Eikä heistä edes kukaan ole käsitöistä kiinnostunut, mappeihini ja niiden sisältöihin ei ole vilkaissut yksikään sukulainen koskaan.

En ole kuolemassa, enkä edes sairas, Luojan kiitos, mutta en myöskään ole niin typerä, että kuvittelen eläväni ikuisesti. Elämä on toisinaan kovin arvaamaton - meille nuorillekin.

Tulipa surullinen loppu tälle postaukselle. Mutta joskus asioita vaan on hyvä pohtia, vaikka se tekisikin kipeää..

12 kommenttia:

  1. Olettaisin, että käsityöalan oppilaitokset voisivat olla jossain määrin kiinnostuneita persoonallisista ja materiaaleihin uudella tavalla lähestyvistä käsitöistä. Ehkä sellainen "arvokkaimpien käsitöitteni" - kokoelma, josta olisi selkeä tietosisältö ja jolle olisi merkitty selkeä "jälkiosoite" voisi helpottaa niin perikunnan ja myös nyt omaa oloasi. Henkinen perintö on vaalimisen arvoista.

    VastaaPoista
  2. tosi kiva idea tuo kirjasta tehty lahjalaatikko.

    VastaaPoista
  3. Olisiko jokin kädentaitoihin liittyvä yhdistys tai museo tms. töistäsi kiinnostunut?

    VastaaPoista
  4. Hurmaava lahjarasia!!! - Uskoisin monen eri tahon olevan kiinnostunut sinunlaisesi käsityöihmisen perinnöstä! Museot ainakin ja ehkä moni kässäopekin! Eikä sitä ikinä tiedä kuka sukulaisista saa "herätyksen" :D Luotetaan siihen että asiat järjestyvät!

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis lahjarasia!

    VastaaPoista
  6. Onpa upea lahjarasia - todella hieno kierrätysidea!

    VastaaPoista
  7. Kuinka käsityömuseo tai -opettajain koulutus olisiko heillä tiloja / kiinnostusta asiaan? Harmi jos jäisivät hyödyntämättä.

    VastaaPoista
  8. Kuinka käsityömuseo tai -opettajain koulutus olisiko heillä tiloja / kiinnostusta asiaan? Harmi jos jäisivät hyödyntämättä.

    VastaaPoista
  9. Hei! Löysin blogiisi vähän aikaa sitten (en muista mitä kautta), tosi kivoja juttuja täällä! Ihania retkiä olet tehnyt lasten kanssa, minulla ei ole lapsia mutta hoidan toisinaan tädin pikkupoikia. He varmasti tykkäisivät jos tekisin heille inkkari tiipiin ja muuta rekvisiittaa joita näin täällä blogissasi. :)

    VastaaPoista
  10. Olen opettanut kansalaisopistossa 30v (yli) ja kaikenlaista on kertynyt yli ymmärrykseen asti. Työhuoneen katonrajassa kiertää mapin mentävät hyllyt ja autotallissa ja pihamökissä ja opistolla luokassa jossa opetan metreittäin oppimateriaalia. Aloittaessani ei ollut paljoakaan. Parhainta materiaalia ovat olleet opiskeluaikaiset kokeilut. Minäkään en tahdo antaa kaikkea satoja työtunteja vaatinutta kelle tahansa. Ikävä kyllä materiaali on parhaiten hyödynnettävissä kun sen on omakohtaisesti tehnyt. Minulla on onneksi tytär ja miniä alalla. He saavat melkoisen työn josen itse ehdi perkaamaan ja karsimaan.
    Ihastuttavat kirjan kannet. Eivät varmasti joudu roskiin. Vaikka yksi sukupolvi jäisi väliin, niin seuraava varmasti on utelias ja kiinnostunut. Muista laittaa aina vuosiluku ja jokin viesti jälkikasvulle.

    VastaaPoista
  11. Taasen kerran ihanan luomuksen olet meille muille jakanut. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kommentoijille todella paljon sekä täällä että Fb-yhteisöissä! Ensinnäkin oli mukavaa lukea kuinka moni piti kirjatuunauksestani ja nuukuuteni lopputuloksesta -kun kaikki säläkin työstettään uudeksi. Myös tilkkumaalaus/tilkkupizza -tekniikkana kiinnosti monia. Laitan sitä enemmänkin ideoita tässä loppuvuoden aikana ja kurssinkin järjestän jos vain tulijoita on.

    Tuosta näytteideni ja tuotteiden arkistoinnista tuli monia kommentteja. Toivon mitä hartaimmin, että joku omista lapsistani ymmärtäisi isona työni arvon ja voisi hyödyntää tuotteitani ja kokeilujani omassa elämässään, Jos näin ei käy testamenttaan kaiken jollekin oppilaitokselle. Sellaiselle, jossa minua on kohdeltu hyvin ja ideoitani & osaamistani arvostettu. Tällähetkellä ne opinahjot ovat Pohjois-Suomessa Lahden seudulla minun tekemisisäni ei tunne ainakaan vielä juuri kukaan. Kerroin toiveistani läheisilleni. Hoitakoon asian sitten kun minusta ei enää ole asioitani hoitamaan..Mutta nyt panostan tuohon omaan jälkikasvuuni, jotta he ymmärtäsivät käsityökulttuurin arvon.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!