torstai 6. helmikuuta 2014

Tilkkutöitäni WEXLERissä


Viime päivinä on taas tapahtunut käsityörintamalla niin paljon kaikkea, että minulla on valitsemisen vaikeus siitä, mitä kaikkea täällä blogissa jaan. Tässä postauksessa keskityn pitkästä aikaa - tilkkutöihin. 


Olen valmistamassa asiakastyönä tilkkutyötekniikalla kiikustuolin mattoa. Hakiessani kankaita ja puuvillavanua tätä työtä varten Lahden ydinkeskustasta, ompelijoiden taivaasta eli lahtelaisesta WEXLER -kangaskaupasta (jolla on myös toimiva verkkokauppa!), tuli siellä puheeksi lukuisat aikaisemmat tilkkutyöni ja niiden valmistustekniikat. Siinä rupatellessamme, keksimme pitää ex-tempore tilkkutyönäyttelyn kangaskaupan hulppeissa tiloissa. Näyttely on avoinna kangaskaupan aukioloaikoina koko helmikuun ajan ja mahdollisesti myös pidempäänkin.


Näihin puitteisiin oli ilo tuoda tilkupeitteet näytille. Tämä onkin tilkkutäkkieni ensimmäinen näyttely. Kaikki täkkini on valmistettu v. 2001-2014 aikana ja niitä on käytetty kodissamme torkkupeittoina ja eväsretkillämme piknikpeittoina.




Wexler on mitä ilmeisemmin Suomen suurin tilkkutyöpuuvillakankaiden myymälä. Kankaita on ihan tolkuttomat määrät!


WEXLERin myymälän tilat ovat suuret, joten siellä mahtuu asioimaan kerralla bussilasteittain ihmisiä.

Koska näyttely päätettiin ripeallä aikataululla, viimeistelin viime yön kangasväreillä maalaten vielä yhtä tilkkutyönä valmistamaani automattoa, joka sekin ehti kuin ehtikin näyttelyyn. Huh! 


Kangasvärit kiinnitän automattoon saunassa vasta näyttelyn päättymisen jälkeen. Nyt en ehtinyt.



Tässä hieman kuvakollaasia näyttelystä ja postauksen lopussa linkit WEXLERin kivijalkakaupan osoitteesta ja verkkokauppasta.


WEXLERillä piisaa kangasta ihan joka makuun...



Näyttelyssä on mukana jotain tilkkutyöteknikoin valmistettuja kassejani ja pehmojanikin. Kaikkia töitäni en saa mitenkään mahtumaan näihin postauksen kuviin, enkä kyllä kaikkia tilkkutöitäni saanut mahtumaan näyttelyynkään - pitäähän kotiinkin jotain jättää lapsille majatarpeiksi : ).


Eräiden lastenkutsujemme ongintapeittokin pääsi tuulettumaan tähän näyttelyyn.

























Kangaskauppa WEXLER ja tilkkutyönäyttelyni löytyvät Lahdesta os: Vesijärvenkatu 32, 15140 Lahti. Puh: 040-6756356.  Kaupa on auki: Ma-ti 10-18, ke-pe 10-17 ja la 10-14.  Verkkokaupan osoite: http://www.kangaskauppawexler.com/nettikauppa/

























Tälläistä väri- ja tilkkuilottelua tällä erää. Tekaisin vielä pikaisesti itselleni hyvän ronskin työessun WEXLERin oman essumallin mukaan. Tällä essulla oli näppärää pistää näyttely pystyyn. Taskuihin mahtui niin nuppineulat kuin vasara ja sakset. Mukavaa tulevaa viikonloppua teille kaikille! Minut tapaa lauantaina  Mukkulan kirkon talvitapahtumasta Prinsessa ja Herne -nukketeatterin kera.



15 kommenttia:

  1. Hienoa Satu. Kiva että tilkkutyösi pääsivät sinne näytille. Rohkeasti vaan tyrkylle töitäsi. Se kauppa on aarreaitta. Lumoudun siellä joka kerta enkä voi olla ostamatta joten tällä hetkellä pitäydyn langoissa

    VastaaPoista
  2. Tuonne pitää poiketa kun seuraavan kerran tulen entiseen kotikaupunkiini. Ihania kankaita....Niin ja nuo sinun sinun kauniit tilkkutyösi!!!

    VastaaPoista
  3. Upeaa tilkkuosaamista ja sommittelua!
    Outs, mikä kangaskeidas Lahdesta löytyy!

    VastaaPoista
  4. Todella upeita tilkkutöitä! Ja hieno idea näyttelystä, täytyykin pistäytyä katsomaan.

    VastaaPoista
  5. Upeita ja erillaisia töitä, jotka varmaan antavat toisillekkin uskoa omiin kykyihinsä luoda omanlaisiaan töitä. Päästää oman luovuutensa valloilleen kuten sinä olet tehnyt. Kiitos töistäsi. Tänään suosittelinkin yhdelle ihmiselle Lahden kiltaa. Heidän töitään olen nähnyt Hankasalmella "Willa Madhildassa" jokunen vuosi sitten.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille tilkkutyöystäville kannustuksesta niin täällä blogissa. Wexlerillä kuin Facessakin! Tilkkutyöt ovat vaan niin mukavaa ajanvietettä, että siksi näitä täkkejä on kertynyt aikalailla. Eikä ne tähän lopu : ) .... Täällä lisää infoa näyttelystä https://www.facebook.com/pages/Kangaskauppa-Wexler/345331945538827 . Käykääpäs tykkäämässä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos mahtavasta teatterielämyksestä lauantaina Mukkulan kirkolla. Olet ilmiömäinen esiintyjä. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että viihdyit! Prinsessa ja herne tarinan esittäminen on todella palkitsevaa esittäjälleenkin. Eilen siitä sai nauttia Mukkulan kirkolla 180 katsojaa. Oli hienoa nähdä tuike niin monissa silmissä kun sadun maailma pääsi virtaamaan lapsiperhearjen keskelle. Jatkan mielelläni samaan malliin, jos esitystilauksia vain tulee : ).

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! Niitä on ollut myös ilo tehdä ja käyttää!!!!

      Poista
  9. Aivan ihania töitä. Tuo kangasvärien käyttö tilkkutöissä on minulla aivan uutta. Olipa mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, niinkuin muidenkin kommentoijien kommenteista! Kangasvärien käyttöön päädyin ensin taidetekstiiliproduktioideni kautta ja lopulta ne valtasivat tilkkutyötkin. Kiva, kun sait itsellesi uutta tietoa ja inspistä tästä postauksesta : )

      Poista
  10. Upeita suuritöisiä täkkejä olet tehnyt. Kävin tänään Wexlerissä niitä ihailemassa. Sinulla on myös hieno idearikas blogi. Kaikkiea hyvää kevääseesi. T: tilkkuilija Heinolasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teitä tilkkuilijoita on käynytkin jo sankoin joukoin Wexlerissä, on ollut ilo kuulla palautettanne töistäni! Kaikkea hyvää myös Heinolan kevääseen! Tarjosin muuten kolme kurssia Heinolan kansalaisopistolle tälle keväälle (huovutusta ja konekirjontaa), yksikään kursseista ei surukseni toteutunut vähäisen osanootajamäärän takia. Olisikohan pitänyt tarjota tilkkutöitä : )?

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!