keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hienohelmoista metsänväeksi osa 2.


Viime päivät olemme nauttineet Suomen luonnosta vanhempiemme mökeillä. Kylmät säät eivät ole haitanneet, sillä vaatetta oli matkalaukuissa yllinkyllin. Metsänväkiprojekti on myös jatkunut. Luonnonhelmassa on hyvä ammentaa ja poimia ideoita sekä rauhoittua uuden nukketeatteritarinan ääreen.

Ainakin sumu tulee osaksi tätä uutta nukketeatteriesitystäni. Olen tänä kesänä saanut niin usein ihailla sumuisia aamuja ja iltoja perheeni kanssa. .. Mielikuvitushermoni ovat hyriseet innosta: "Mitä kaikkea sumu kätkeekään taakseen..."



Mutta nyt takaisin metsänväen seuraan... Tyttö "menninkäinen" sai hyppysissäni asukseen oranssin huopahatun ja vihreän esihuovutetusta levystä ompelemani huopamekon.




Poika "menninkäinen" sai ylleen ruskeasta esihuovutestusta huopalevystä ompelemani mekon.



Huovutan molemmille kaveruksille vielä suippokärkiset huopikkaat jalkoihin kunhan ehdin. Lisäksi heille työstyi vauva ja upea koti, jossa hyödynsin kaikki vihreänsävyiset huoparetaleet. Kodista postaan seuraavassa postauksessa.






Työstin ylimääräisestä Gernit-massasta yhden "vauva-menninkäisen" pään ja esihuovutetusta huovasta ja vanhoista villavärinäytteistä pikkuiselle makuupussin.




"Krooh, pyyh... krooh, pyyh..." sanoi pikkuinen kun häntä tuuditin.


Tämän postauksen myötä toivotan teille kaikille satuhermoja kutkuttavia metsäretkiä iki-ihanissa Suomen metsissä!

6 kommenttia:

  1. Miä en kestä näitä siun juttuja. Upeaa luovuutta ja antautumista!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin kiitollinen siitä, että lapsi minussa voi toisinaan hyvin ja luo kivoja juttuja muidenkin iloksi.

      Poista
    2. Taas jotain mukavaa odoteltavaa meidän päiväkotiin! Terveiset Päivänsäteestä

      Poista
    3. Nukketeatterin ensi-ilta on huomenna ja siitä se kiertue sitten taas lähteekin liikkeelle: Toivottavasti ehdin päivätöiltäni tedänkin päiväkotiin taas vierailulle : ).

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!