sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kirjontakokeiluja lasten kanssa uudella ompelukoneella


Olemme tutustuneet syksyn mittaan omien ja hoitolasteni kanssa myös uuteen blogiyhteistyönä saamaani Topaz -ompelukoneeseen ja koneompelemiseen ylipäätään.

(Husqvarna Viking,  Designer Topaz 50)


Olemme työstäneet nukenpeittoja ja huopasydämiä, joihin kokeilimme koneen hurmaavia erikoisompeleita.


Ja kynäpenaalinkin syntyi ekaluokkalaisen kokeilusta...


Olemme kirjoneet ompelukoneen kirjontaosiolla ihmeellisiä kuvioita, jotka työstyvät ihan itsestään :).


Eräskin unipupu sai näin kauniin lakanan päiväleposänkyynsä vanhaan mansikkalaatikkoon.


Joulupukin kontiin työstyi myös huopalaukku, jonka taskuun lapset ompelivat linnun.


Ihmeellinen on tekniikan maailma. suit sait syntyy valmiita kuvioita, joita todellakin pienikin lapsi osaa koneella työstää. Näitä kuvioita työstämme jatkossakin, kunhan joulupuuhat ovat ohi ja alkaa kevään tohinat :)



Tähän loppuun vielä kuva äidilleni ompelemastani liinasta, josta koristaa konekirjotut hopeiset lehdet.



























Satiinipintaisessa suuressa pöytäliinassa on 15 hopeista kolmen lehden lehtikuviota. Liina sopi hyvin äitini ja isäni järjestämiin Suomi 100 juhliin.

Seuraavassa postauksessa jouluisampia kuvia tilkkutyönä valmistetuista joulutyynyistäni.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Uusilla koneilla syntyy kaunista jälkeä. Uskon että pieninä aloitetut opit ja kokeilut jatkuvat pitkälle yli lapsuuden, itse tehdyä arvostetaan ja kaikesta jää kivat ja pysyvät muistot. Jouluiloa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli, näin minäkin toivon, että tässä yhteiskunnassa, jossa kaiken tavaran ja tekstiilin saa marketista valmiina, jonkun tuntemattoman valmistamana ja melkein kotiinkatohintaan, saisin valettua lapsiin muistoja, että itsekin voi tehdä asioita ja tuotteita ja että jokaisen tuotteen takana on joku valmistaja ja muotoilija. Jouluiloa myös sinulle!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!