lauantai 15. syyskuuta 2018

Husqvarna Viking PREMIER + kirjontaohjelmistokoulutuksessa


Viime viikonloppuna sain kokea pienen luksusloman kauniissa miljöössä, itseäni kiinnostavien asioiden parissa, rennossa seurassa ja herkullisten antimien äärellä blogiyhteistyökumpanini Husqvarna Vikingin asiakkailleen järjestämässä PREMIER +2 kirjontaohjelmistokoulutuksessa Vantaalla Hämeenkylän kartanolla.


Koulutus kesti kaksi päivää. Minä päätin ottaa tästä reissusta kaiken ilon irti ja jäädä kartanolle yöksikin, jotta saan nauttia lomastani oikein kunnolla. Ja voi taivas, miten ihanaa ruokaa sainkaan Kartanossa nauttia. Kokki oli kyllä täydellinen ammattilainen! En muista milloin missään ravintolassa olisin syönyt niin monipuolisesta ja maukkaasta seisovasta pöydästä lounasta. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!


Ja mikäs näissä maisemissa oli opiskellessa. 


Koulutuspäivien aikana minulle avautui aivan uusi maailma konekirjonnan parissa. Ja vaikka osa opeista meni toisesta korvasta sisään, toisesta ulos (en ole mikään nopeasti tietoteknisiä taitoja oppiva ihminen), opin silti hyvin paljon ja erityisesti sain selville mitä kaikkea Designer Topaz 50 -kirjontakoneellani voi ylipäätään tehdä.


Läppärille ohjelmoidun PREMIER + kirjontaohjelmiston valikoista löytyi ihan käsittämättömän upeita napinläpiä! 


Valikosta löytyi toinen toistaan upeampia kulmien kirjailuja....


Kirjasintyyppejä oli kymmeniä ja nimikoinneille suloisia ornamenttikuvioita koristeiksi...


... Häkellytävän paljon kaikenlaisia, esimerkiksi tuotelappuihin käytettäviä, reunusvaihtoehtoja....



Myös valmiskuvien valikossa oli muutamia upeita helmiä, kuten esimerkiksi nämä autot sekä lukuisat kukka-aiheet. Valmiskuvat ovat valmiita siirrettäväksi muistitikulla kirjontakoneelle kirjottaviksi sellaisenaan, tai niitä voi muuttaa suuremmiksi, kääntää peilikuvaksi, yhdistellä toisten kuvioiden kanssa tai jättää vaikka kukkakuvioista lehdet kirjomatta. Kirjontakone ei myöskään tunnista kirjoessaan langan värejä, vaan esimerksi sinisen auton voi kirjoa punaiseksi tai kirjavan kukan mustavalkoiseksi.


Kurssipäiviin mahtui paljon naurua, yrittämistä, erehtymistä ja itsensä voittamistakin.




Onneksi tunnelma oli rento ja välitön, jotta pöllömpikin uskalsi kysyä pitkäpinnaiselta ohjaajalta, että mites tämä nyt menikään.....


Mutta koska minä olen minä ja haluan aina soveltaa ja säveltää tekemisiäni itse suunnitellen (usein myös yrittäen-erehtyen-yrittäen uudelleen) olin kaikista eniten onnessani kun aloimme kokeilla ihan omien kuvien digitointia.


Olin pyytänyt koulutukseen lähtiessäni 8-v tytärtäni piirtämään sukkelaan jonkun ääriviivapiirroksen, jonka voisin kurssilla yrittää digitoida. Niinpä hän piirsi minulle tämän suloisen ponin.

Ensin säädettiin kirjonnalle haluttu koko sekä kirjontakehyksen koko ja sitten alkoi itse kirjonnan piirtäminen.


Ja niin minä sitten aloin hiiren avulla liikutella kynää läppärille siirretyn lapsen piirroksen päällä ja piirtää kuvaa uudestaan. Helppoa ja nopeaa, sillä kuvan saa suurennettua piirrustusvaiheessa läppärin ruudulla niin suureksi kuin tarvis. Jatkossa pitänee kuitenkin hankkia tietokoneelle piirrustuslevy, jotta lapsi voi piirtää suoraan piirtotaululta tietokoneen ruudulle.


Ponista tuli oikein söpö. Kotiin palattuani tyttäreni kirjoi poninsa innoissaan kirjontakoneella heti. Valmiin kirjonnan näette seuraavassa postauksessa. Instagramissa @neulanhaltija -seuraajat ovatkin jo kirjotun ponin nähneet.



Myös koneella kirjotut ristipistotyöt saivat minut liekkeihin. Olin 90-luvulla intohimoinen ristipistojen tekijä ja tein tauluja sekä kortteja kuin vimmattu. Nyt viimeiset 20-vuotta olen keskittynyt vain taidokkaiden ristipistotöiden ostamiseen kirpputoreita.  Mutta nyt tämä vanha tekniikka nousi taas mielikuvitukseni käynnistäjäksi.



Kirjontaohjelmassa oli valmiina ristipistopohja, johon valmiista kuvista tai itse hiirellä (tai piirtotaululla) piirtäen pystyi suunnittelemaan omia ristipistokuvioita. Ohjelmaa tukivat myös useat erilaiset suunnittelutyökalut, kuten tässä peilikuvatyökalut.



Minä pyöräyttelin hiirtä muutaman kerran muistiinpanovihkoni päällä ja ja silmiini alkoi piirtyä käteni piirtäminä toinen toistaan söötimpiä karjalaishenkisiä ristipistokuviomalleja. Näitä oli ihan pakko päästä kokeilemaan kankaalle myös heti kotiin palattuani. Tästäkin vapaankäden ristipistosuunnitelmasta syntyi leivinliinan kuviointia, mutta siitäkin lisää jossain tulevassa postauksessa. Instagamissa tämäkin kirjonta taisi jo pikkaisen vilahtaa :)



Ja viimeistään olin ihan flowssa, kun tajusin kokeilla täyttää ristipistolla tyttäreni ponipiirrosta.



Voi huikea mitkä mahdollisuudet tämäkin kirjonta-alusta tarjoaa. Ristipistoista sai suunniteltua puolikkaita 1/4 pistoja jne. jos olisin iljennyt olisin kirkunut onnesta!


Jas näin upea ristipistosuunnitelma siitä sitten syntyi. Kotona työstimme tämänkin huopakankaalle, mutta siitäkin lisää tulevissa postauksissa.


Oli kyllä antoisa koulutus ja upeat miljööt. Kiitos Husqvarna Viking Suomi!!!!!!!!

6 kommenttia:

  1. Ihana miljöö ja ideoiva koulutus. Nyt vain maailma ja mielikuvitus lentoon mitä kaikkea voi tehdä :)-Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mahdollisuudet ovat monet, kun vain aikaa olisi istua ja kokeilla kaikkia ideoita :)

      Poista
  2. Iiik mikä ihana koulutus!!! Kahdessa päivässä oppiikin paljon ja kiva nähdä mitä kaikkea kivaa keksit tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kahdessa päivässä oppii monenlaista ja hyvin käsityksen mitä ohjelmalla ja kirjontakoneella voi tehdä. Nyt vain kun ehtisi toteuttaa kaikki visiot :)

      Poista
  3. Ompelukoneet ovat tehneet valtavat askeleet eteenpäin, kaikkea upeaa saa aikaan. Koulutus auttaa valtavasti ymmärtämään tekniikan hienouksia. Kiva toteutus hepasta. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ompelukoneet ovat kehittyneet valtavasti ominaisuuksiltaan, mutta myös toisaalta tekniikan myötä hajoavat nopeammin. Nämä nykyiset koneet (kuten nykyiset kodinkoneetkaan) tuskin periytyvät tuleville sukupolville, kuten on vanhojen polkukoneiden kanssa. Perusmekaniikkaa sisältävät rautakoneet kun kestävät ihan eri tavoin ajanhammasta. Mutta toisaalta näillä voi työstää ihan eritavoin kaikkea sellaista mikä ennen piti työstää käsin ommellen, kuten nämä kirjonnatkin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!