Viime postauksessa esitellyn "kevätkaiho" tilkkutäkin valmistuksen jälkeen minulle jäi pyörimään jonkin verran tilkkutyökankaita, joista halusin vielä työstää jotain pääsiäiseksi. Niinpä suunnittelin munan mallisen tilkkublokin ja aloin ommella kaitaleita ja puolikaaria yhteen.
Sain tilkuistani aikaan kaksi viiden munan jonoa. Ajatuksekseni tulikin oitis valmistaa niistä kaitaliinat. Kysyin kuitenkin idealleni vahvistusta instagramissa ja facebookissa (at) Neulanhaltija -sivuilla.
Ja siitähän sitten seurasikin ihania yhteydenottoja. Ystäväni Taina Mansikkatilan mailla - blogista ja ystäväni Katri P tyhjensivät kangaskaappejaan ja sain heiltä lahjoituksena lisää tilkkutyökankaita, jos vaikka jaksaisinkin ommella liinojen sijasta pääsiäiseksi tilkkutäkin.
Ja tottahan minä jaksoin :) Eipä näin korona-aikoina ole muuta tekemistä kuin hiihtää tai ommella. Telkkarin katsominen kun ei kuulu aktiivipuuhiini, enkä iltapimeällä näe kunnolla kirjojakaan lukea. Neulominenkaan ei sovi kroonisen oikean rateeni jännetuppitulehduksen vuoksi minulle enää oleenkaan. Eikä puutarhakaan ole vielä kuopsutuskunnossa.
Mutta ompelu, se on vaan niin ihanaa <3
Tälläkertaa tikkasin täkin valkoiset osat vapaatikkauksena vapaatikkausjalalla.
Munat tikkasin erilaisin koristeompelein, kuten pykäpistoin.
Munien tikkauksessa käytin siksak-ompeleelle tarkoitettua yläsyöttäjäpaininjalkaa.
Munablokkien tikkaukset tein keltaisella langalla. Ja täkistä tuli tosi iloinen ja kiva!
Ihan oman mielenkiintoni vuoksi merkkasin taas itselleni ylös kaikki tämän tilkkutäkin valmistukseen kuluneet minuutit ja tunnit sekä materiaalikustannukset.
Tämän tilkkutäkin kankaat olivat ilmaiset, mutta vanu maksoi 25,40 € ja lankaakin kului pari rullaa. Aikaa tilkkutyön tekemiseen meni seuraavasti:
3 h Suunnittelu, kaavoitus ja sommittelu
9 h Leikkuu
14 h Ompelu
3 h Harsinta tikkausta varten
9 h Tikkaus
3h Siistiminen ja kanttaus
Yhteensä 40 h.
Lisäsin blogisi omaan blogiluettelooni. Kiitos tuntilaskelmasi julkaisemisesta. Ehkä meidän muidenkin pitäisi kehittää ajanseurantaa tilkkutöiden teossa.
VastaaPoistaVoi kiitos! Ja kiitos että liitit blogini lukuluetteloosi <3 Arvostan sitä todella paljon!
PoistaJa tosiaan tilkkutöiden työtumtien kirjaaminen (samoin kuin tietysti muidenkin käsitöiden) nostaa myös käsitöiden arvostusta noin yleisesti. Jospa vaikka "perikuntakin" sitten osaisi niitä arvostaa vähän eritavoin ;). Olen itse "silloin tällöin" kirppiksillä poikkeileva ja tori.fi sivujen tilkkutyö myynti-ilmoitusten seurailija ja kyllä välillä ihan harmittaa kovastikin kun uusien oikein kauniistikin vartavasten myyntiin tehtyjen tilkkutäkkien keskihinta on n. 30-50€. Käytettyjä saa jo vitosella :(. Monesti tuotteiden arvostus lähtee siitä, että tekijä ensin itse ymmärtää, että teinpäs muuten hyvistä materiaaleista upean työn ja menipä siihen paljon aikaa.
Peitosta tuli oikein kaunis ja raikas!
VastaaPoistaTilkkutöiden tekemiseen menee kyllä paljon aikaa ja voisi joskus itsekin "kellottaa" tilkkupeiton teko:)
Kiitos <3
PoistaKellottaminen on itseasiassa tosi mielenkiintoista. Nytkin leikkuu vei yllättävän paljon aikaa, kun oli noita kaaripaloja, jotka leikkasin saksilla yksitellen paperikaavaa apuna käyttäen. Vastaavasti yllätyin kuinka vähän aikaa koko täkin valkoisten osien kiemuratikksuksen tekoon meni. Vain 2 h! Uskomatonta! Olisin veikannut paljon enemmän jos joku olisi kysynyt arviota vapaatikkauksen tikkausajasta.
Kiitos, Katja! Kunhan tuo läppärimme vapautuu mieheltäni, yritän vastata kyselyynne. Kännykällä näppäillessä mulle tulee niin paljon kirjoitusvirheitä, että en viitsi sillä kirjoitella kun tälläisiä pikkujuttuja.
VastaaPoistaOlet keksinyt mukavan tavan käyttää kankaiden loput hyödyksi. Munablokki taitaa olla ihan uusi malli.
VastaaPoistaKiitos, Helena <3 . Joo piirtelin munablokin itse yhtenä päivänä, ensin aattelin vielä enemmän munanmallista kuviota, mutta lopulta tämä voitti. Lapseni mielestä se näytti hampurilaiseltakin ja neulojien mielestä lankakerältä, joten tämä täkki sopii siis pääsiäissesongin ulkopuolellekin.
Poista