perjantai 16. huhtikuuta 2021

Jämätilkut tilkkutäkiksi Beatrix Potter - puputyynyn innoittamana

Ompelin taas yhden tilkkutäkin. Tämäkin täkki on tälläinen minulle tyypillinen käsityö "nopeasti valmista ja aivot narikkaan"  -pikaompelutyö, jonka avulla selvisin tänäkin keväänä voittajana tästä yhä jatkuvasta koronavarotoimikotoilusta. Kyllä tästä nyt eteenpäin mennään, kesää ja iloa kohden, eikö vain?


Tilkkuina tähän työhön käytin kaikki edellisistä, täälläkin esitellyistä tilkkutöistäni jääneet pienet jämäkangassuikaleet. Täkin pienimmät tilkut olivat kooltaan saumanvarojen kanssa 4 cm x 4 cm.


Inspiraationa tähän työhöni toimi tämä ihastuttava puputyyny, jonka sain kevätpäivien iloksi Kukkaiselämää -kauppa verkkokaupasta.


Ensin ompelin vain lähes päättömästi puputyynyn väreihin sopivia 4 cm korkeita tilkkuja suikaleiksi ja sitten leikkasin suikaleet 4 cm, 5 cm, 7 cm ja 8 cm leveiksi kaitalenauhoiksi.


Pian kuitenkin kaikki minun varastoni tilkkusuikaleet ja pienikuviolliset tilkkutyökangaspalani loppuivat ja täkkiin piti suunnitella jotain lisäväriä. Koska en halunnut tehdä vain pientä vauvanpeittoa, kaivoin varastoani ja löysin sieltä murretun keltaisen puuvillaisen verhokapan, josta saisin tilkkutäkkiin lisää kokoa. Siivutin sen 6cm leveiksi suikaleiksi tilkkunauhojen väliin.


Tämän jälkeen silitin tilkkupinnat huolella ja asetin työn väliin vanun ja taustakankaan. Harsin kaikki kolme kerrosta keltaisten kaitaleiden kohdalta pitkin harsinpistoin yhteen.


Sitten olikin vuorossa tilkkutäkin tikkaus. Tein se ompelukoneella, sillä halusin tämän täkin nopeasti valmiiksi ennen kuin puutarhapuuhat imaisevat minut pysyvästi puoleksi vuodeksi pihallemme.


Tikkauksen tein kiemuratikkauksella tilkkutöiden tikkaukseen suunnitellulla jousellisella vapaatikkausjalalla. (HusqvarnaViking)


Tässä tilkkutäkin takapuoli ja tekemäni tikkaus.


Ja tässä etupuoli.


Ja tässä koko keväinen täkki kokonaisuudessaan. 

Täkin kooksi tuli 102 cm x 157 cm eli sellainen juuri sopiva terassilla jalkojen päälle asteltavan tilkkutäkin koko.

Täkki tuli maksamaan 27 €, sillä minun piti ostaa siihen vain lämpövanua sekä ompelu- ja tikkauslankaa. Kankaat eivät tälläkertaa maksaneet mitään, sillä kaikki käyttämäni kankaat olivat ylijäämäpalojani, joita olin alunperinkin saanut ilmaislahjoituksena ystäviltäni.

Tämän täkin valmistukseen kului aikaa 15 tuntia:

Kangassuikaleiden leikkaus ja tilkkujen lajittelu 3 h
Ompelu 4,5 h (osa tilkkusuikaleista oli ommeltu jo aijempien tilkkutöiden teon aikana, joten niiden aikaa ei tässä ole laskettu)
Silitys 1h
Harsinta tikkausta varten 1,5 h
Tikkaus 4 h
Reunojen huolittelu ja viimeistely 1 h


Tässä meidän oma, ihastuttava pupu-ukkelimme Wili, tänään 8 v, ihastelee uutta puputyynyämme ja uutta iloista tilkkutäkkiämme.

Riemullista kevättä teille kaikille! Pysykää terveinä!
 




2 kommenttia:

  1. Niin ihana aurinkoinen peitto ja tyyny!
    Mukavaa kevättä sinnekin puutarhaan, täälläkin on jo päässyt vähän jotain tekemään puutarhassa ja nyt viikonloppuna saamme nauttia aurinkoisesta säästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Eilen tulikin sitten takatalvi, mutta tänään onneksi lumet sulivat jo pois :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!