maanantai 26. heinäkuuta 2021

Puutarhan vuosikalenteri, skräppäys puuhia


Olen keski-ikäisyyttäni alkanut innostua puutarhanhoidosta. Koska muistini on lyhyt ja pihamaamme suuri, päätin työstää itselleni puutarhamme vuosikalenterin, jonne tallennan kasviemme nimiä, aikatauluja niiden istuttamiselle, koulumiselle, jakamiselle, hoitamiselle ja kukinnalle sekä reseptejä puutarhan antimiemme  ja metsämarjojen työstämiseen.

Puutarhan vuosikalenterikirjakseni päätyi Mujin ruskea A4 vihko, jonka kannen tuunasin kirppurorilta eurolla löytämälläni silkkinauhakirjonnalla ja vanhalla kirjontakehyksellä.


Ensimmäiselle sivulle liimasin mieheni työkaverin äidin maalaaman ihastuttavan naivistisen puutarhamaalauksen.


Puutarhakirjani alkaa maaliskuulta ja loppuu marraskuuhun.

Maaliskuun sivut pohjautuvat viherkasvien hoitoon, uuden puutarhakauden ideointiin ja pitkän kasvukauden vaativien kesäkukkien kylvöjen aloittamiseen.


Huhtikuun sivut täyttyvät jo kevätkukkijoista, kevätpuuhista ja daalioiden juurakoiden herättelystä.


Toukokuun sivuille olen tallentanut mm. kesäkukkien siemeniä ensi kesää varten.


Kesäkuussa alkaakin jo puutarhankukkien vimmainen kukinta. Olen eritellyt jokaisen kesäkuukauden kohdalle kuun alussa kukkivat kukat, kuun puolessavälissä kukkivat kukat ja kuun lopussa kukkivat kukat.


Heinäkuu, tuo metsämarjojen ja kesäkukkien kuukausi täyttyy kukkien kuvista ja ihanista itse keksityistä ja lehdistä leikatuista resepteistä.


Ah!


Elokuu jatkaa säilöntää puutarhan antimien parissa. Omenat, päärynät, karviaiset, herukat sekä monet kukkaset ovat elokuussa parhaimmillaan.


Syyskuussa ihaillaan vielä syyskukkijoita, sytytellään kynttilöitä ja keräillään kasvien siemeniä.


Lokakuussa uurastetaan lehtien ja kompostoinnin parissa sekä istutetaan puutarha täyteen uusia sipulikukkia.


Marraskuussa käperrytään muistoihin, herkutellaan säilötyillä marjoilla ja hillokkeilla sekä istutetaan ihania tasetteja ja joulunajan kukkasia ruukkuihihin.


Tämä kirja työstyy vuosien varrella puutarhaamme koskevilla huomiolla, vinkeillä, ideoilla ja erilaisilla listoilla. Sivujen koristelua varten olen työstänyt lasten kanssa uusiopaperia, leikellyt lehdistä kauniita kuvia ja  kantanut varastosta muliinilangat sekä pellavatilkut kaikkea ihanaa kirjaan liimattavaa pikkukirjontaa varten.


Tästä on hyvä jatkaa. Tämän kirjan parissa on mukava viettää pieni kesäinen hetki  talvi-iltojen pimeydessäkin :) Tyhjiä sivuja on vielä monen monta työstettäväksi kesäkuukausien kohdalla :)



1 kommentti:

  1. oi onpas ihana kirja. just etsin jotain kasvio skräppäyskirjaa ja sen tekemiseen ideaa. :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!