torstai 5. syyskuuta 2013

Salamaja


Yksi venäläinen klassikko sai taas käsissäni uuden elämän.

 

Katsokaas kuka kävi meillä vieraissa? Ja vähän pahanteossakin. Mutta onneksi pikku riiviön ilme oli sen verran anteeksipyytävä ja nolo, että torumisen jälkeen kaveri uusine koteineen sai koko perheen hyväksymänä jäädä meille vaikka koko talveksi.



Olisittepa nähneet lasten ilmeet kun aamulla pyysin heitä katsomaan mitä kamalaa yhdelle kirjalle oli yön aikana tapahtunut.

Minulla on nyt näitä kirjaprokkiksia menossa aika monta. Olen vissiin vähän simppeli tyyppi - kun innostun jostain, työstän sitä ähkyyn asti. No, onneksi Lahden Mukkulan kirjasto pyysi näitä näyttelyyn vitriiniinsä lokakuun ajaksi, että en ihan pelkästään omaksi iloksi näitä enää työstä : ). Kirjatuunauksista on myös tulossa mitä todennäköisemmin kurssikin täällä työhuoneellani tässä ennen joulua. Tänään sain jo laadittua ensimmäisiä kurssimainostiedotteitakin. Ensi viikolla on mentävä printteriostoksille, jotta saan mainokset jakoon. Myös räätälöityjä mittatilauskursseja esim omalle ystävä- tai työporukalle saa jo minulta tilata. Ideoita ja aikataulutoiveita kannattaa laittaa gmailiini. Muutama innokas on jo toiveensa esittänytkin.

Tänään ilmestyi Tekstiiliopettaja-lehti, jossa oli juttua käsityöideologiastani, jota toteutin yksityisenä perhepäivähoitajana pari vuotta. Vitsit, kun on jo ikävä noita aikoja. Minä todella rakastin sitä työtä. Lapset ovat vaan niin ihania, että heille ei voi tarjota kuin parasta. Heidän käsissään on tulevaisuutemme. Artikkeli löytyy nettiversiona täältä.

Hyvää yrittäjän päivää kaikille lukijoille!

6 kommenttia:

  1. siis aivan ihana..toldella kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos! Olen aika intona näistä kirja- ja paperituunauksista : )

      Poista
  2. Hieno juttu, Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiitos myös kaikille teille jotka olitte kommentoineet juttua Facen puolella.

      Poista
  3. Hauska idea tuo hiiri! Noistahan tosiaan voi keksiä vaik mitä... -Heidi

    VastaaPoista
  4. Jokupäivä vielä näet mitä kaikkea jännää lasten kanssa ollaankaan keksitty hylätyille kirjoille.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!