tiistai 1. lokakuuta 2013

Rakkaudesta hylättyihin kirjoihin




Vaikka joulu ei ihan vielä kolkuttelekaan oven takana, on minulla ollut jo vähän joulufiilis. Sain kutsun pitää lokakuun ajan Mukkulan kirjastossa näyttelyn tuunatuista poistokirjoista. Näyttelyn järjestminen ja omien töiden esille saaminen on aina kuin juhlaa. On hienoa huomata, että omalla tekemisellään voi tuoda hymyn toisten huulille tai puhutella itselleen tuntematontakin ihmistä.








Tänään sain myös ilokseni käydä esittämässä Mukkulan esikoulussa nukketatteria. Lapset ovat niin upeaa yleisöä. Kyllä minun on pakko päästä jo kohta töihin lasten pariin. Lapset ovat niiiiiiiin suloisia ja inspiroivia!!!!!!


Tässä on ulkopaikkakuntalaisillekin nyt muutamia kirjatuunauksia katseltaviksi. Mutta lahtelaiset, kipin kapin kirjastoon : ). Siellä on muuten pitämäni työpajakin 30.10 klo 17-19. Käykäähän ilmottautumassa. Mukkulan kirjasto tarjoaa tilat, materiaalit ja kurssimaksunkin. Joten ei muuta kuin ilmottautumaan!








Elämäni ainut urheilukilpailupalkinto v. 1983 hiihtokisoista pääsi nyt arvoiseensa säilöön...



Ja lopuksi vielä uusin teatterilaukkuni ; )




Mukavaa viikkoa kaikille! Minä lähden nyt hoivaamaan taas yhtä perheemme flunssapotilasta.







34 kommenttia:

  1. Aivan ihania ja todella kauniita kirja ja kirjanlehtijuttuja olet tehnyt:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä niin rakastan kirjoja kaikissa muodoissaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Olen iloinen, että näistä tuli näin yhteneväinen setti näyttelyyn. Tein myös muutaman kirjan, jotka eivät väreiltään näyttelyn tyylin sopineet. Esittelen ne täällä toiste.

      Poista
  3. Hienoja juttuja ja laukkuja. Kirjat saavat olla jälleen esillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On parempi tuunata kirjoille uusi elämä kuin nakata ne kaatopaikoille. Uudessa kuosissaan ne kutittavat mielikuvitusta ihna uusin tavoin.

      Poista
  4. Tähän olen kerännyt joitain vanhojen kirjojen kierrätykseen liittyviä ideoita:
    http://www.pinterest.com/puikkomaisteri/old-book-diy/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joon pinterest on täynnä ihan mahtavia tuunattuja kirjoja. Ne ovat jo todellista taidetta. Minun silmän ja käden yhteistyö ei moisiin yltäisi. On jotenkin ihanan harrrasta kun vanhat kirjat saavat taiteilijoiden käsissä mitä upeampia ilmentymiä. käykää ihmeessä katsomassa esim täältä http://www.pinterest.com/search/pins/?q=altered%20books tai täältä https://www.google.fi/search?q=altered+books&rlz=1C1PRFB_enFI450FI450&es_sm=93&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=EuhKUrP6K-rU4wTd34H4Bw&ved=0CDEQsAQ&biw=1366&bih=667&dpr=1

      Poista
  5. Voi kuinka mahtavia ideoita oletkaan vanhoista kirjoista toteuttanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tämä innosti teitä lukijoitakin katsomaan vanhoja hylättyjä kirjoja uusin silmin.

      Poista
  6. Hienoja ideoita, hyviä toteutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suunnittelin nämä ideat ihan siltä pohjalta, että kenen tahansa olisi näitä itsekin helppo modifioida. Nuo upeammat Altered book -teeman alta löytyneet kirjat ovat sitten ihan toista luokkaa, ah!

      Poista
  7. Toi laukku on mm. upea! -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laukku on myös ihan oikesti toimiva. Tulee varmasti käyttöön seuraavaan teatteri-illanviettoon.

      Poista
  8. Nuohan on tosi hienoja! Bongasin tämän postauksen Facebookini uutisvirrasta, johon ystäväni oli sen linkittänyt. Saatanpa käydä Lahdessa tässä(kin) kuussa, joten ehdottomasti vierailen samalla Mukkulassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Mukkulan kirjasto on ihana symppis kirjasto ja sen aukioloajat löytyvät kirjaston nettisivuilta. http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/mukkula.htm . Sielläkin olimuuten mukavia kuva näistä minun kirjaprokkiksista.

      Poista
  9. Aivan ihania töitä. Eilen vein työpaikalle pelkän valkoisen paperikassin johon pyysin työkavereita piirtämään ja kirjoittamaan terveisensä eläkkeelle jäävälle ettei olisi niin kolkon oloinen kassi kun en sopivan kokoista kauniimpaa löytänyt. Siinä tuli esille että voisihan sen tehdä leikkaamalla ja liimaamallakin jos olisi aikaa. Hyvä ja henkilökohtainen tatsi / kassi tuli siitäkin. Upea tuo sinun kassisi ja muutkin tuotokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valkoisista ja ruskeista paperikasseista tulee myös ihkuja kun ne koristelee perinteisin kiiltokuvin : )

      Poista
  10. Kauniita ja todella kekseliästä. empä olis uskonut ,että kirjoista saa tämmöstä aikaiseksi. Laukku oli oikeen kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. laukku on tosiaan kiva. Tein myös yhden lahjapaketin vanhasta kirjasta, jonka postaan tänne jokupäivä.

      Poista
  11. Olin kirjastossa yksi päivä ja ne tätit askarteli siellä justiinsa vanhoista kirjoista siilin, nekin oli aivan upeita! ihanaa että joku jaksaa keksiä tälläisia ihanuuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kirjat ovat mahtavia kapistuksia; niin luettuina, kuin katseltuinakin. Taittelemalla peruskirja saa aivan uuden merkityksen. Kirjasiilit ovat oivia esim: muistilappujen tai maksamattomien laskujen säilytykseen.

      Poista
  12. Todella upeita töitä. Toivottavasti kirjastoon tulee paljon kurssilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä minäkin toivon, että ei kun kaikki vain ilmottautumaan mukavalle ILMAISELLE kurssille!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Minulla on taipumus inostua jostain asiasta ja työstää sitä aika paljon kerralla. Näkisitpä opetusmappini ; ) joissa jokaisessa on samaa tekniikkaa sieltä täältä ja tuolta kantilta kokeilutuna.

      Poista
  14. ihan sielu lepää

    VastaaPoista
  15. Kaunis näyttely. Olet tosi idearikas ja taitava kyllä. Kävin katsomassa kirjastossa.

    VastaaPoista
  16. Wau miten kauniita ja kekseliäitä töitä! Tulisin ehdottomasti katsomaan, jos asuisin lähempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että teistä lukijoista niin monia (suurin osa) taitaa asua kaukana Lahdesta.

      Poista
  17. Voi miten kivoja, hienoja ja hauskojakin juttuja olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikä ollut todellakaan yhtään vaikeaa tekniikkaa näissä tuotteissani. Onnistuu takuu varmasti ihan perheen pienimmiltäkin tämänkaltaiset tuunaukset.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!