maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pellava-silkkiviitta



Hyvää heinäkuuta teille kaikille uskollisille ja uusille blogini lukijoille! Olen yleensä näin kesällä aika saamaton tämän blogielämän kanssa. Kamera räpsyy kyllä kaikkialla missä perheeni kanssa liikumme ja käsitöitäkin syntyy lomailun ohessa. Tämä tietokoneella istuminen ja kuvien käsittely vain ei oikein jaksa innostaa kesällä, kun koko perhe on koolla ja ulkona on KESÄ. Mutta tässäpä nyt yksi pikainen ompeluprojektini, jonka tein tarpeesta suojella itseäni auringolta ja lämmittää itseäni koleampina kesäiltoina.




Tuolla blogin sivupalkissa on kuva joskus blogitaipaleeni alkuaikoina ompelemastani pellava-pitsiviitasta. Olen käyttänyt viittaa paljon ja pidän yhä siitä kovasti. Tämä nyt valmistunut uusi viittani on samaa Raijan aitan pellavaa kuin pitsiviittakin, mutta nyt suurensin viittaa ja muutin sen tekotapaa hieman sekä "vaihdoin" pitsit silkkikuituun.




Vanha viitta oli ommeltu kahdesta n. 80 cm kokoisesta neliöstä. Tämä uusi viitta on huomattavasti suurempi ja ommeltu yhdestä neliöstä, jonka keskelle leikkaisin pääntielle viillon. Viillon ja viitan reunakäänteet ompelin koneparsinnalla (suoralla kiemurtelevalla ompeleella) tilkkutöihin suunniteltua vapaankirjonnan paininjalkaa hyödyntäen.



Koneparsinnassa oleellisinta on ompelukoneen syöttäjän poistaminen käytöstä.





Pellavan kuvioin silkkikuidulla, jota olen ostanut vuosikymmen sitten Silkkituonti Merja Sorrilta. Olen käyttänyt silkkikuitua huovutuksen yhteydessä ja useiden taidetekstiilieni valmistuksessa. Otin työtavasta videonkin, mutta en näköjään osaakaan laittaa sitä tänne blogiin.


Ompelin silkkikuidut koneparsinnalla ruusun muotoon.


Ompelukoneena käytin blogiyhteistyönä saamaani Husqvarna Viking Opalia ja silkkilankana silkkituonti Sorrilta (myös kymmenen vuotta sitten ostamaani) silkkilankaa. Silkkilangan suurta puolaa varten olen hankkinut erillisen lankatelineen, josta kuva postauksen alussa. Telineen avulla lanka kulkee suureltakin puolalta hyvin eikä takeltele.




Ompelin viitan valmiiksi eräänä sateisena iltana. Silkkiruusuja laitoin vain viitan toiseen reunaan erukappaleen puolelle. Silkkikuitua olisi riittänyt koko viittaankin, mutta halusin jättää osan viitasta blankoksi.







Tässä vielä muutamia kuvia viitasta päälläni kuulaassa kesäillassa. Viitta tuli heti käyttöön. Sen voi myös pestä koneessa, sillä pitkäkuituinen silkkikuitu ei pesuista ole milläskään (etenkään jos viittaa ei linkoa mielin määrin).




































Valkoisia ruusuja teille ihan jokaiselle!



9 kommenttia:

  1. Hieno silkki-pellava viitta ja hieno koristelu! Mukavaa kesää sinulle ja perheellesi:) Kiitos ruususta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilokseni kaikki materiaalit löytyivät omista varastoistani. Kun inspis iskee, en ennätä kauppaan. Onneksi on joskus tullut investointia laatumateriaaleihin. Mukavaa kesää myös sinulle!

      Poista
  2. Kaunis ja tyylikäs viitta! T:Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Viitta sopii moneen tilanteeseen, juhlaan ja arkeen, koska on niin monikäyttöinen.

      Poista
  3. Tosi kaunista. Hieno on tuo tekniikkakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on yksi lempparitekniikoistani taidetekstiileissäni. Itsekehittelemäni ompelukonehuovutus.

      Poista
  4. Wau! Upea viitta, ja miten ihanat materiaalit! Silkkiruusuyksityiskohdat näyttää tosi kauniille ja toimii juurikin noin toispuoleisena. Tuo silkkivilla näyttää tosi mielenkiintoiselle, tekisi mielti päästä oikein hypistelemään:) Josta tulikin mieleen..olen siis ompelemassa pellavapaitaa, johon ajattelin kokeilla trapunto tekniikkaa. Mietin, että mikähän täyte siihen kannattaisi valita. Toimisiko tuo silkkikuitu? Vai onko pellavasta saatavilla tuollaista samantapaista kuitua? Ja mikä materiaali säilyttäisi parhaiten "pulleutensa" pesuissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raijan aitasta saa myös pellavakuitua, mullakin on sitä valkoisena ja turkoosina. Heillä oli vaikka mitä väriä. (Ei ole tuettu mainos). Suosittelen pellavatrapuntoon pellavakuitua.

      Poista
    2. Kiitos sinulle vinkeistä! Itse asiassa tajusin heti kommenttini jälkeen klikata tuonne Raijan aitan sivuille ja huomasin että siellähän on sellaista pellavakuitua, laitoin samantien tilaukseen:)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!