maanantai 4. tammikuuta 2021

Joululiinoja ompelukoneen perusompelein ja erilaisin ommelohjaimin


Nyt joululevon (ja siivouksen) jälkeen ajattelin alkaa pikkuhiljaa postailla tänne vuoden aikana syntyneitä käsityöprojektejani ja perhepäivähoitoryhmäni käsityöprojekteja, jos vain löydän puhelimeltani niistä vielä kuvia ja maltan käyttää aikaani niiden siirtämiseen tietokoneelle. Osa kuvista löytyy pilvestä, mutta osa on kadonnut ilmiselvästi jonnekin bittiavaruuteen.

Edellisestä postauksestani on vierähtänyt lähes vuosi. Anteeksi! Tämä ei kuitenkaan tarkoita millään lailla sitä, että käsitöiden teko taloudessamme olisi vähentynyt tai minulla olisi ollut elämässäni jotain kriisejä, joka on jättänyt blogin retuperälle. Ehei, minä en vain ole oikein viihtynyt täällä meidän tietokonehuoneessa, sillä kaikenlaiset perheeni muiden jäsenten etätyöt ja etäkoulut ovat pistäneet työhuoneen niin kovalle käytölle (ja sotkulle), että kuin huomaamatta minä olen jättänyt omat koneella istumiseni pois päiväjärjestyksestäni. Instagramissa ja facebookissa Neulanhaltija - postaukset ovat sensijaan jatkuneet päivittäin, sillä sinne on helppo kirjautua ja postailla ihan peruskännykällä vaikka puutarhassa istuskellen.

Mutta hei, nyt esittelen teille nykyisen perhepäivähoitoryhmäni upeat joululiinat, jotka he ompelivat posket innosta hehkuen perheilleen joululahjoiksi. 

Joululiinojen ompeluun meidät inspiroi Husqvarna Viking Topaz 50 ompelukoneestani löytyneet upeat koristeelliset "perusompeleet", joita lapset ihailivat muita käsitöitä ommellessaan. Liinojen valmistusprojektiin meitä innosti myös Husqvarna Viking Suomelta saamamme ommelohjaimet ja ompelukoneeni suloinen "joulunvärinen" sormisuoja.

Lapset tekivät jokainen ihan itse ohjauksessani upeat punavalkoiset liinat, joiden huolellisesta työnjäljestä nämä ihanat ja taitavat 4-5-vuotiaat lapset saavat kiittää loistavia ompelunapuvälineitäni.

Mielenkiintoista tässä projektissa oli myös se, että jokainen lapsi valitsi toisistaan tietämättä täysin eri ompeleet liinaansa kuin muu porukka, eli jokainen neljästä liinasta sisälsi kymmeniä erilaisia koristeompeleita.


Sormisuojus on erittäin hyvä ompelukoneen lisätarvike lasten kanssa ommellessa. Sen tarvikenumero on Husqvarna Viking 413137545.


Toinen erittäin näppärä lisätarvike tälläisten raitaliinojen ompelussa on ommelohjain. Ohjainta seuratessa ommel kulkee suorassa kovassakin ommelvauhdissa.


Tämä ohjain on minulle tullut ompelukoneen yläsyöttäjäpaininjalan mukana. Se on erittäin kätevä myös tilkkutöitä tikatessa.


Ompeleita Husqvarna Viking Topaz 50 -ompelukoneessani on valtavasti ja lapsista niiden valitseminen omaan linaan oli huisin jännää.



Näitä ompeleita on todellakin mielin määrin.


Käsittämättömän kaunista jälkeä pikkulapsilta, jotka ompelivat liinat ohjauksessani hyvillä työvälineillä ihan itse muutaman viikon mittaisen projektimme aikana.


Liinan reunapäärmeetkin onnistuivat leikki-ikäsiltä lapsilta täydellisesti magneettisen saumaommel-ohjaimen ansiosta.


Ohjaimen avulla ommel kulki suoraan päärmeen reunassa eikä lähtenyt seikkailemaan minnekään. 



Vai mitäs sanotte? Hienoja liinoja, eikö vain! Toivottavasti löysivät kotona paikkansa jonkun piirongin päällä iloa tuovina joululiinoina. Minulle on kasvattajana erittäin tärkeää opettaa lapselle myös lahjan antamisen riemua, sillä mikäs sen parempaa on kuin iloita lahjan saajan puolesta kun hänelle antaa jotain omasta mielestäkin ihanaa ja rakkaudella tehtyä.


Mukavaa alkavaa vuotta 2021 teille jokaiselle!
















































2 kommenttia:

  1. Ihania liinoja ❤ Ja erittäin hyviä ompeluvinkkejä! Onnea, iloa ja kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen koko teidän taitavalle ompeluporukalle!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!