keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Crazyquilt - lattiatyyny syksyn väreissä



Tänään ja eilen on ollut mitä mainioin haravointipäivä. Lehtipinoja on syntynyt Neulanhaltijan pihallekin kuin sieniä sateella. Puita meillä riittää ja näinollen tietysti lehtiä myös. Viimevuonna mies laski, että viitisen kymmentä kottikärryllistä tuli lehtiä kuskattua tontilta pois.



Lehtipinoja ja lehtien kirjavuutta ihmeteltäessä kaivoin kaappien kätköistä crazyquilt -tekniikalla valmistamani lattiatyynyn, joka erehdyttävästi muistuttaa pintakuvioinniltaan syksyn lehtipinoja.


Crazyquilt eli hullutilkkutyö on hauska ja mukaansa tempaava tilkkutyötekniikka, johon on hyvä ympätä kaikki jämätilkut. Materiaalina näissä töissä voi käyttää niin samettia kuin pitsiäkin, niin sifonkia kuin satiiniakin. Eli todellakin kaikki tilkut vain mukaan samaan pizzaan!


Neulanhaltijan lattiatyyny on kooltaan lähes 1 m x 1m. se on koottu yhdeksästä kangaspizzablokista eli crazyquiltblokista. Kankaat ovat puuvillaa ja pintaa koristaa myös pitsin, brodyyrin ja puuvillanauhojen palaset.


Seuraavassa päivityksessä esittelen teille crazyquilt -tekniikkaa tarkemmin, sillä aikeissani on hyödyntää tekniikkaa tyttären joululahjassa. Löysin nimittäin SPR:n Kontista suloisen käsinveistetyn nukenkehdon ja nyt idea on valmistaa siihen tekstiilit.


Tässä vielä pari yksityiskohtakuvaa Neulanhaltijan valmistaman lattiatyynyn crazyquilt tilkkupinnasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!