tiistai 25. lokakuuta 2011

Pöllölapanen kasvivärjätyistä villalangoista


Aikoinaan kun Neulanhaltija oli lukiolainen, hänellä oli aina jokin neuletyö vireillä. Viikonlopun aikana valmistui neulepaita maanantaiksi kouluun ja jopa kotibileissä Neulanhaltija oli tunnettu siitä, että puikot kilisivät aina mukana. Käsityöpainotteisen lukion päättötyönäkin valmistui neulejakku, joka on nykyisin Jyväskylässä Suomen Käsityön Museon omistuksessa. Lukion jälkeen neulebuumi sitten loppuikin kuin seinään. Vaateompelu ja huovutus veivät voiton lankojen kanssa työskentelystä.


Nyt  "Naisten neulekerhon"  aloitettuaan on Neulanhaltija taas kokeillut vähän neulontaakin. Ensin valmistuivat "turkis"-lapaset, jotka on blokattu jo aiemmin. Nyt uusimmat tulokkaat ovat näistä herkullisista lasten kasveilla värjäämistä villalangoista neulotut pöllölapaset.


Tässä Neulanhaltijan pojan rustaama lankavärikartta.


Alunperin lapasista piti kyllä tulla ihan vain raidalliset klassiset lapaset, mutta ne näyttivätkin vähän tylsiltä.


 ... Hieman luovuutta kehiin ja villakangasta...



... Nappeja ja lankatupsuja...


Lankatupsujen valmistaminen oli lasten mielestä huippukivaa. Tupsuista pitänee keksiä siis jotain muitakin pikkuaskarteluja tänne blokattaviksi.


Terve vaan, tässä on kaksi lapaspöllöä; Höhlä ja Pöhlä!


Ja pöllölapasten kämmenpuolet. Lapaset kävisivät vaikka nukketeatteriin esityshahmoiksi, eikö vain?


Pöllö lapaset omi Neulanhaltijan 4-vuotias poika. Kylläpä nyt sisarukset ovat samaa lookkia, kun pikkusisar tepustaa kerhoon pöllökassinsa kanssa ja iso-veikka pöllölapasten. Tämä suloinen Neulanhaltijan työstämä pöllökassi onkin esitelty blokissa jo aijemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!