perjantai 4. marraskuuta 2011

Halloween



Älä ikinä sano ei koskaan...- slogan tuli taas todistetuksi tänään, kun meidänkin perheessä juhlittiin illalla Halloweenia lapsen tämän viikkoisten nimpparien merkeissä. Neulanhaltija oli näet aina sanonut miehensä kanssa piut paut moiselle jenkkihömpälle, mutta lapset pehmittivät "ei koskaan"-mielen, koska kaikki pelottava ja karmea on pojista niin iiiiihaaanaa!!!!


Ensin juhlia varten huovutettiin yksi "haamuileva"sisustustyyny meidän jo nytkin melkoisen kattavaan sisustustyynyrepertuaariin. Tyyny työstettiin Pirtinkehräämön esihuovutetusta levystä risasta silkkihuivista. Tyynyn taustakankaan Neulanhaltija ompeli pellavasta. Huovutetun päällisen ja taustan väliin ommeltiin piilovetoketju, joita Neulanhaltija suosii aina sisustustyynyissä.

Tummanvihreä esihuovutettu huopa on kaksinkertainen kaikkialta muualta kuin silkin kohdalta. Valkoiset kummitukset ovat yksikertaisesta esihuovutetusta huovasta. Silkkihuivi huovutettiin villakerrosten väliin jättäen se paikoitellen näkyviin. Se rypistyi kauniisti huopalevyä vanutettaessa. Tyynyn päällinen työstettiin rullahuovutuksella ruokorullaverhon välissä.




Nimppareilla tarjotiin, tottakai, myös Neulanhaltijan lasten kanssa taiteilemaa karmeaa syötävää...


...Kuten jättiläisen silmämunia....


... Hammajaisen sormia... .


.. Ja tottakai myös velhokirjakakkua...

Velhokirjakakku on työstetty suoraan kirjasta : Annie Rigg, Satumaiset synttärikakut, Leivo Lastenkutsuille. Jättiläisen silmämunamunkki -idea on bongattiin Tiimarissa jaetusta broshyyristä, jossa valmismuffinit oli koristeltu vastaavalla tavalla.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja muistakaa kaiken Halloween riehunnan keskellä myös hiljentyä Pyhäinpäivän viettoon! Hiljentyminen perimmäisten kysymystenkin ääreen tekee välillä terää itse kullekin : )


2 kommenttia:

  1. Onpa suloinen kummitustyyny, silkkihuivi on näyttää ihanalta huovan keskellä!

    Meilläkin Halloween on nykyään melkein se suosituin juhla, ja toki se täällä onkin paljon perinteisempi kuin Suomessa. Meillä pääosassa ovat naamiaisasut sekä kurpitsakoristeet. Mukavaa kädentyötä molemmissa. Ja lapset nauttivat antaessaan karkkeja ovikelloa soittaville kummajaisille. Voi sitä antamisen iloa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Mitä erilaisempien kankaiden ja kuitujen yhdistäminen huovutuspintaan on todella mielenkiintoista puuhaa!!! Neulanhaltijalla on useita mappeja näytteitä eri materiaalien ja huovan liitosta. Jotkut näytteet ovat niin herkullisia, että ihan itkettää.... Mitä kaikkea niistä voisikaan ideoida, jos vain saisi hetken rauhan suunnittelutyölle tämän perheemme älämölöö porukan keskellä....

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!