sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Myrskyluodolla



Tänä viikonloppuna Neulanhaltijan ystävillä oli taas "naisten neuletapaaminen". Kiitokset sinulle Riina, että saimme tälläkertaa tulla kotiisi kilisyttelemään puikkoja ja koukkuja ja höpöttämään kaikesta maan ja taivaan välillä! Neulanhaltija työsti tapaamisen aikana kalastushaaveja pojilleen joululahjoiksi.


Tänä viikonloppuna Neulanhaltijan perheen pojat olivat myös  koko lauantaipäivän isovanhemmillaan, joten kerrankin oli aikaa työstää kalastushaaveja myös kotona. Neulanhaltija otti tyttären päiväunien aikaan kaiken irti tästä harvoin koetusta vapaudesta. Telkkariin laitettiin Myrskyluodon Maija, jalkaan villasukat ja hartioille lämmin shaali....AH!


Nämä upeasti työstetyt villasukat Neulanhaltija osti kesällä Vääksyn kanavan käsityöläismyymälastä. HInta oli vain 15 €. Mitähän tekijälle jäi tekemisen ilon ohella käteen?


Kalastushaavit valmistuivat oksanhaaroihin. Niihin samanlaisiin oksanhaaroihin, joihin jokin päivitys sitten teimme lasten kanssa koreja. Silloin tämä idea alkoikin muhia jo päässäni.


Lankana oli Neulanhaltijan isän äidiltä peritty kalastajalanka.






Haaveista tuli upeita! Ne toimivat hyvin myös synttärien ongintaleikissä ; ). Vastaavanlaiset haavit oli ystäväni bongannut myös Kaunis pieni elämä- blogista. Siellä ne oli työstetty sulkapallomailaan. Loistava idea sekin!

2 kommenttia:

  1. Todella hienoja ja myös kauniita haaveja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omasta mielestänikin näistä tuli kauniita. Tuossa ne nytkin ovat seinän vierellä nojaamassa, kun ovat sisustuksellisestikin niin kauniita.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!