torstai 8. syyskuuta 2011

Farkuista matoksi, paidoista peitoksi



Eräänä päivänä Neulanhaltija havahtui tosiasiaan, että varaston kaapissa pursui polvista tai lahkeista rikkimenneitä farkkuja, jotka olivat jääneet muiden projektien takia korjaamatta. Koska lastenhuone kaipasi tuolloin uutta mattoa, päätti Neulanhaltija leikata farkut kaitaleiksi ja ommella niistä uuden maton. Varaston hyllyltä löytyi myös vino pino rinnasta tahriutuneita ja hihansuista rikkikuluneita Marimekon tasaraita paitoja. Näistä työstyi päikkäripeitto.


Päikkäripeitto on työstetty ompelemalla paitapalat toisiinsa suoralla koneompeleellä ja lopuksi saumanvarat on avattu ja tikattu kiinni siksak-ompelein. Peitto on siis vuoriton. Peiton reunat on huoliteltu punaisella puuvilla kanttinauhalla.


Farkkumaton välissä on ohut vanu ja vuorena on paksu flanelli. Peitto on tikattu teollisuuskoneella raitojen suuntaisesti.

Sekä Maripaita-torkkupeitto että farkkumatto on esitelty Japanilaisessa Patchwork Quilt Tsushin 6 / 2008 lehdessä, jossa oli usean sivun juttu kodistamme ja kotimme tekstiileistä.

5 kommenttia:

  1. Olen itsekin kerännyt perheen farkkuja pinoittain (isännän vyötärön kasvaessa tasaisesti niitä tuleekin aika tavalla) ja suunnitellut / haaveillut tekeväni jotakin hyödyllistä niistä. Tuo matto näyttää upealta ja saattaisi olla meilläkin tilausta sellaiselle... jos joku tekisi :)

    VastaaPoista
  2. Farkkumatto valmistui itseasiassa melkoisen nopeasti. Ensin vain sukaleet noin kilometrin
    ;) mittaiseksi pötköksi ja sitten pötköt kiinni toisiinsa.

    Tein myös farkuista sängynsalus"laatikon" vieraspeitoille, mutta siitä hajosi vetoketju muutaman vuoden jälkeen kun lapset käyttivät sitä pomppupatjana; ). Pitäsi löytää jostain vahvaa metriketjua, jotta saisi sen korjattua ja blokattua tänne.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Näi inno-ohjelmassa naisten farkuista tehdyn päiväpeitteen,jossa koristeellisia taskujakin oli käytetty yhtenä palasina.tykästyin kovasti näkemääni.Paljonko kustantaa farkuista tehty parisängyn peitto mitat jotain 240x320cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelen mielelläni myös tilaustöitä. Laita minulle meiliä neulanhaltija@gmail.com, niin sovitaan asiasta tarkemmin . Peiton hinta koostuu 1) farkkujen hinnasta (onko omia / ostanko kirpparilta / kierrätänkö omat varastot, joissa kyllä farkkuja on), 2) taustakankaasta (johon esim flanelli on hyvä) ja 3) ompelutyöstä, jonka määrään vaikuttaa tilkkujen koko (mitä pienempi tilkku sitä enemmän ompelua, mitä isompi tilkku sitä enemmän ompelua) sekä 4) työntikkaus. Farkkupeiton hinta ei yleensä nouse puuvillatilkkupeiton hintoihin, sillä tilkut ovat isohkoja, eikä vanua tarvita työn väliin.

      Poista
  4. Ihania kierrätysideoita ja kaunis toteutus.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentistasi!